torstai 14. marraskuuta 2013

illusian reseptit

Kotitöistä minulle mieluisaa puuhaa on haravoinnin lisäksi ruuanlaitto (siinä ne sitten taisivatkin olla). En tee ruokaa orjallisesti reseptin mukaan, mutta selailen mielelläni ruokalehtiä ja -reseptejä ja sovellan niitä oman maun mukaan. Punaista lihaa en juurikaan itse käytä, lähes ainoa liharuoka jota valmistan on kreikkalainen juvetsi, sitä meillä syödään pääsiäisenä ja ystävien kanssa kreikkalaista iltaa vietettäessä. Reissuilla tulee kyllä maistettua muutakin, en ole (minkään suhteen) absolutisti. Ajattelin kerätä tänne muutaman hyväksi koetun reseptin, joten löydän ne itsekin tarvittaessa helposti. Reseptit ovat ohjeellisia, jokainen voi käyttää mielikuvitustaan ja sitä mitä kaapista löytyy. Meidän kaapistamme löytyy aina erilaisia riisejä, (täysjyvä)pastaa, Pirkka Thai chili-kastiketta, hunajaa, mausteita ja valkosipulia. Kuohuviiniäkin on hyvä olla saatavilla, koskaan ei tiedä milloin on syytä kohottaa malja. (Mainontaa: lempikuoharimme on Valdivieso Moscato. Myös kuiva Törley maustettuna tilkalla hyvää kirsikkalikööriä on oiva aperitiivi. Hyvää kirsikkalikööriä on esim. virolainen Ofelia tai Lidlin Noble Cherry, jota ikävä kyllä ei Suomen kaupoissa myydä.)

Lempikasvikseni on parsakaali, sitä lisään lähes kaikkeen paitsi aamupuuroon.


HEDELMÄINEN SINIHOMEJUUSTOSALAATTI

jäävuorisalaattia
aurinkokuivattuja tomaatteja
makeaa thai-chilikastiketta (Pirkka)
kypsää päärynää
sinihomejuustoa (Pirkka)
viinirypäleitä
pinjansiemeniä

Riivi annoslautasille jäävuorisalaattia. Lusikoi päälle silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja ja öljyä. Mausta chilikastikkeella. Viipaloi päälle ohuita siivuja kypsää päärynää. Kuutioi pinnalle sinihomejuustoa ja koristele rypäleillä. Paahda kuivalla pannulla pinjansiemeniä ja ripottele salaattiannosten päälle.


LOHTA VIINISSÄ JA KERMASSA

n. 500 g lohifileepala
n. 100 g kylmäsavulohta
ripaus sitruunapippuria
suolaa
2 valkosipulinkynttä
1-2 tl currya
tilliä
1 dl valkoviiniä
ruokakerma (5%)

Kuullota pannulla öljytilkassa murskattu valkosipuli ja curry.
Poista lohipalasta nahka ja paloittele kala 4-5 siivuksi. Paista siivut molemmilta puolilta, ripauta pinnalle sitruunapippuria ja suolaa.
Silppua tilli ja kylmäsavulohi joukkoon, kaada päälle valkoviini ja ruokakerma. (Jos haluat vähän tulisempaa ruokaa, lisää 1-2 rkl Pirkka chili-kastiketta.)
Anna kypsyä hetki. Sekoita kastike tasamakuiseksi.

Tarjoa basmatiriisin kanssa.


GIOUVÉTSI ME KRITHARÁKI (Kreikkalainen pasta-lihapata)

noin kilo karitsan paistia
200 g sipulia
4 valkosipulin kynttä
500 g kypsiä pihvitomaatteja
40 g voita
1 rkl tomaattipyreetä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1 tl kuivattua timjamia
1 tl mietoa paprikajauhetta
kuivattua minttua
kanelitanko
200 g kritharáki-pastaa (riisinjyvän muotoista pikkupastaa)
100 g graviéra-juustoa raastettuna (tai gruyéreä tai emmentalia)

1. Leikkaa lampaanliha noin 3 cm:n kuutioiksi. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipuli. Kasta tomaatit kuumaan veteen, kuori, poista kannat ja paloittele malto. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

2. Kuumenna voi pannulla ja ruskista lihakuutiot (vähän kerrallaan) kovalla lämmöllä. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota pehmeiksi. Sekoita joukkoon tomaatti ja hauduta seosta keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Sekoita tomaattipyree 2½ dl:aan kiehuvaa vettä ja kaada joukkoon. Lisää suola, pippuri ja mausteet.

3. Siirrä ruskistetut lihat ja sipuli-tomaattiseos uuninkestävään vuokaan ja kypsennä uunin keskiosassa kannen alla noin 1 tunti. Lisää sen jälkeen 7½ dl kiehuvaa, miedosti suolattua vettä ja sekoita joukkoon jyväpasta. Vähennä uunin lämpötila 150–175 asteeseen ja jatka kypsentämistä 1-2 tuntia.

4. Sekoita ruokaa välillä ja lisää tarvittaessa nestettä. Lisää mausteita jos siltä tuntuu, ripottele pinnalle juustoraaste ja tarjoile.

Ruuan kanssa sopii hyvin retsina. Tai mikä tahansa hyvä viini.


KELTAINEN BROILERIKEITTO

öljyä
½ tl kurkumaa ja juustokuminaa
1 tl currya ja Pirkka Oriental-mix mausteseosta
2-3 valkosipulinkynttä ohuina siivuina
300 g broilerin fileesuikaleita
8-10 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
parsakaalia, pieni kukkakaali, pieni purjo, punainen paprika
tricolor-simpukkapastaa
Valion kookoslime-ruokakerma (5%)
sitruunapippuria
2-3 rkl Pirkka Thai-chilikastiketta
(soijaa jos haluat lisää suolaisuutta)

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Lisää mausteet ja valkosipuli, kuullota hetki. Lisää broilerisuikaleet ja ruskista ne. Lisää vesi, liemikuutiot, paloitellut kasvikset ja silputtu purjo. Keitä 10 minuuttia. Lisää keittoon pasta ja keitä välillä sekoittaen kunnes kasvikset ja pasta ovat kypsiä. Lisää ruokakerma, pippuri ja chilikastike. Tarkista maku. Jos haluat lisää suolaisuutta, lorauta vähän soijaa joukkoon.

Koristele hienonnetulla persiljalla tai korianterilla.


SITRUUNAINEN PARSAKAALI-BROILERIPASTA

300g (täysjyvä)pastaa
300g parsakaalia
300-400g (hunajamarinoituja) broilerisuikaleita
2 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
Pirkka orientalmix-mausteseosta
kurkumaa
mustapippuria myllystä
1 tl raastettua sitruunankuorta
½ sitruunan mehu
Pirkka Thai chilikastiketta
soijaa maun mukaan
kookoslime-ruokakerma (Valio)

parmesanlastuja tai -raastetta

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä mausteet ja pilkotut valkosipulin kynnet. Lisää joukkoon broilerisuikaleet ja pienennetty parsakaali (myös varret). Paista kypsäksi. Lisää sitruunan mehu ja kuori, ruokakerma, chilikastike ja soija.

Kypsennä pasta ohjeen mukaan.

Tarjoa lisäksi parmesania ja mustaherukkahyytelöä. Ruokajuomaksi kuivaa valkoviiniä tai täyteläistä punaviiniä.


SIENI-PARSARISOTTO

nippu tuoretta vihreää tankoparsaa
kuivattuja sieniä (suppilovahveroita)
3 dl risottoriisiä (Arborio)
kevätsipulia
3 valkosipulin kynttä
öljyä
noin litra kasvislientä
sitruunapippuria
(suolaa)
parmesanjuustoa, tuoretta basilikaa

Liota kuivatut sienet, keitä hetki kuorittuja parsoja. Kuullota pannulla öljyssä silputut sipulit, valutetut sienet ja paloiteltu parsa. Lisää riisi ja jatka kypsentämistä kunnes riisit ovat kuultavia. Lisää kasvilientä vähän kerrallaan siten, että riisi pysyy kosteana. Voit lisätä myös öljyä (tai voita).
Jatka nesteen lisäämistä kunnes riisi on kypsää. Lisää joukkoon sitruunapippuria (ja suolaa tarvittaessa). Lisää makua saat puristetulla sitruunamehulla ja Thai chilikastikkeella. Risotto saa jäädä kosteaksi.

Raasta pinnalle parmesania ja koristele basilikan lehdillä.


NASI GORENG (Indonesialaista riisiruokaa)

Keitä pitkäjyväistä riisiä 4:lle, mielellään jo edellisenä päivänä.

400 g broileri- tai kalkkunasuikaleita
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
kevätsipulia tai pieni purjo
Pirkka Thai-chilikastiketta
3 rkl soijaa
2 rkl fariinisokeria (tai hunajaa)
1 punainen paprika
180 g kuorittuja katkarapuja
Pirkka orientalmix-mausteseosta
juustokuminaa, sitruunapippuria

2 kananmunaa
2rkl vettä, suolaa
öljyä

salaatinlehtiä, tuoretta kurkkua ja korianteria


Riko kanamunat kulhoon, lisää vesi, mausta suolalla ja sekoita. Paista pannulla öljytilkassa molemmilta puolilta. Siirrä lautaselle odottamaan.

Kuullota pannulla öljyssä puserretut valkosipulinkynnet ja mausteet. Lisää broilerisuikaleet, sipuli- ja purjosilppu ja paista kypsäksi. Lisää kuutioitu paprika, kypsennä hetki. Mausta chilikastikkeella, soijalla ja sokerilla.

Paista kypsä riisi kuumaksi. Yhdistä riisi ja broileriseos. Lisää lopuksi katkaravut ja sekoita.

Kaada ruoka tarjoiluvadille suikaloitujen salaatinlehtien päälle. Koristele kurkkuviipaleilla, hienonnetulla korianterilla ja paistetulla, suikaloidulla kananmunalla. Tarjoa mangochutneyn (tai mustaherukkahyytelön) kanssa.


ANJOVISMÖSSÖ


2 purkkia anjovista
1-2 omenaa
punasipulia
2 keitettyä kananmunaa
150 g smetanaa
1 tl currya
sitruunapippuria
tilliä

Kaikki aineet silputaan ja sekoitetaan. Annetaan maustua kylmässä n. 8 tuntia.
Sopii vappubrunssille, juhannuksena uusien perunoiden seuraksi, jouluna rosollin kanssa tai ihan muuten vaan tummalle leivälle kun tekee suolaista mieli.


SITRUUNASILLI

1 pkt BOY matjes-sillifileitä
1 prk ranskankermaa
sitruunan mehu ja puolikkaan sitruunan raastettu kuori
1 tl Dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
rouhittua mustapippuria
tuoretta tilliä

Viipaloi sillifileet haarukkapaloiksi. Raasta sitruuna ja purista mehu. Leikkaa tilli silpuksi. Vatkaa kulhossa haarukalla ranskankermaa ja sekoita joukkoon muut aineet. Lisää sillipalat ja sekoita kevyesti. Lusikoi sitruunasilli kannelliseen lasipurkkiin ja anna maustua ainakin tunti ennen tarjoilua.


BROILERIPIIRAS

Pohja:

2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ dl kauraleseitä
125 g leivontamargariinia tai voita
1 muna

Täyte:

300 g parsakaalia

oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
garam masala -mausteseosta tai juustokuminaa
Pirkka orientalmix – mausteseosta
sitruunapippuria

300 g broilerisuikaleita
1 punainen paprika
pala purjoa

Pinnalle:

1 purkki (2 dl) ruokakermaa
1 muna
mustapippurirouhetta (tai sitruunapippuria)
1 tl suolaa

1-2 dl punaleimajuustoraastetta

Huuhtele parsakaali. Viipaloi varret ja paloittele kukinnot pieniksi kimpuiksi. Lisää parsakaalit kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä pari minuuttia. Valuta vesi pois. Parsakaalit saavat jäähtyä.

Kuumenna pannulla öljy, kuullota siinä puristetut valkosipulin kynnet ja mausteet. Lisää broilerisuikaleet, purjosilppu ja pieneksi pilkottu paprika. Paista kypsäksi ja anna jäähtyä pannulla sillä aikaa, kun teet piiraspohjan.

Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kauraleseet. Lisää rasva ja nypi jauhojen joukkoon. Sekoita joukkoon muna. Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan (noin 24 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle parsakaalit, broileritäyte, ja muna-kermaseos. Ripottele pinnalle juustoraaste

Paista 175 asteisessa uunissa noin 40–45 min.

Vinkki: broilerin sijasta voit käyttää kylmäsavulohta tai salamia pieninä kuutioina.


SAVUJUUSTOSALAATTI (kahdelle)

vihreää salaattia
savujuustoa
punaista paprikaa
pieniä tomaatteja
omena
viinirypäleitä

makeaa chilikastiketta (Pirkka), hyvää oliiviöljyä
pinjan- tai auringonkukansiemeniä

Riivi salaatinlehdet annoslautasille. Paloittele päälle savujuustoa, paprikaa, tomaatit ja omena. Halkaise viinirypäleet ja poista kivet.

Mausta annokset ripauksella chilikastiketta ja oliiviöljyä.
Paahda siemenet kuivalla pannulla ja ripottele salaattiannosten päälle.

Lisäksi hyvää leipää ja punaviiniä.



ROMMILUUMUT

2 dl vettä
vajaa desi ruokosokeria
300 g kivettömiä luumuja
½-1 dl tummaa rommia

Keitä vettä kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Lisää luumut ja anna kiehua hetken aikaa, jotta luumut pehmenevät ja imevät nestettä.
Purkita ja lisää rommi. Sulje tiiviisti, ravista ja anna maustua kylmässä muutaman päivän.

Oiva joululahja! Sopii nautittavaksi vaniljajäätelön tai löysän kermavaahdon kanssa.


KUKKOA VIINISSÄ
















n. 1 kg luista broileria tai n. 600 g marinoimattomia fileitä
2 rkl vehnäjauhoja
rouhittua mustapippuria
suolaa
100 g pekonia
(2 rkl öljyä)
4 dl punaviiniä
3 dl kanalientä
pieni purkki tomaattipyrettä
4-5 valkosipulin kynttä
4-5 pientä sipulia
rasia tuoreita herkkusieniä
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä

Paloittele broileri isohkoiksi paloiksi, esim. filee 4-5 osaan (itse käytin koipi-reisipaloja luineen, poistin niistä ennen kypsentämistä nahat ja turhat rasvat). Pyöritä palat suolalla ja pippurilla maustetuissa jauhoissa. Suikaloi pekoni ja ruskista kevyesti pannulla. Nosta pekonisuikaleet pataan ja ruskista broilerinpalat pannulla ja siirrä nekin pataan. Käytä herkkusienet ja sipulit pannulla ja lisää broilerin seuraksi. Huuhtele pannu punaviinillä ja kaada pataan, samoin kanaliemi, tomaattipyre ja mausteet. Anna kypsyä uunissa 175 asteessa pari tuntia. Tarjoa keitetyn riisin kanssa.


SIENIRISOTTO




















oliiviöljyä
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
3 dl risottoriisiä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl valkoviiniä
(puristettua sitruunaa)
pieni pussi pakasteherneitä
parsakaalia
200 g suppilovahveroita
1 dl silputtua basilikaa
mustapippuria myllystä (tai sitruunapippuria)
Pirkka oriental mix -mausteseosta
Pirkka Thai chili -kastiketta
(soijaa tai suolaa)

Kuullota riisi oliiviöljyssä kasarissa. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio, anna hautua hiljaisella tulella.

Kuullota pannulla oliiviöljyssä silputut sipulit, pilkottu parsakaali, sienet ja mausteet. Yhdistä nämä kypsän riisin kanssa, lisää joukkoon valkoviini, chilikastiketta maun mukaan, herneet ja silputtu basilika. Tarkista maku, lisää tarvittaessa soijaa tai suolaa. Tarjoa parmesanraasteen ja lopun valkoviinin kera.

Vinkki: voit vaihtaa parsakaalin kuivattuihin taateleihin. Silppua taatelit saksilla risoton joukkoon ja anna niiden pehmentyä hetki.


SIMPPELI LOHI-PINAATTIPASTA

250g (täysjyvä)pastaa
pussi pakastepinaattia
150g kylmäsavulohta
(kourallinen kuivattuja suppilovahveroita)
2-3 valkosipulinkynttä puristettuna
Valion 3-juuston ruokakerma (10%)
tilkka chilikastiketta
rouhittua mustapippuria tai sitruunapippuria
(suolaa)

parmesanraastetta
tuoretta basilikaa

Keitä pasta lähes kypsäksi. Lisää joukkoon pinaatti, puristetut valkosipulinkynnet ja paloiteltu lohi. Halutessasi voit lisätä myös kuivatut, hetken liotetut ja valutetut sienet. Sekoita pastan joukkoon ruokakerma ja mausteet, anna kuumentua hetki ja tarkista maku.

Lisukkeeksi parmesanraastetta, tuoretta basilikaa ja herukkahyytelöä.


TONNIKALA-MAKARONIVUOKA

1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
400 g tummaa makaronia
2 tlk tonnikalaa vedessä
2 tlk tonnikalaa öljyssä
tillinippu
parsakaalia
3-4 valkosipulinkynttä
sitruunapippuria, currya

2½ dl Valion 3-juustoa ruokakermaa (10%)
3 munaa
1-2 rkl hunajaa
purkki tomaattipyrettä
2 dl juustoraastetta (punaleima)

Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä makaronit puolikypsiksi. Valuta siivilässä ja ota liemi talteen. Valuta veteen säilötystä tonnikalasta neste pois ja sekoita kala makaronien joukkoon. Lisää öljyyn säilötty tonnikala öljyineen.

Kiehauta parsakaalin nuppuja vähässä vedessä, kunnes ne vähän pehmenevät. Pilko parsakaalit pienemmäksi ja lisää tonnikala-makaroniseokseen. Silppua tilli ja purista valkosipulinkynnet seokseen. Mausta sitruunapippurilla ja currylla. Lisää vielä 1 dl juustoraastetta ja kaada seos öljyttyyn uunivuokaan.

Sekoita ruokakerman joukkoon munat, 5 dl kasvislientä, tomaattipyre ja hunaja. Kaada seos vuokaan ruuan päälle. Ripottele loppu juustoraaste pinnalle ja paista 200 asteessa puolisen tuntia.

Vinkki: Voit vaihtaa tomaattipyreen tomaattimurskaan (500g). Jos haluat ytyä ruokaan, lisää seokseen Thai-chilikastiketta (Pirkka).


KESÄKEITTO (iso kattilallinen)

8-10 reilun kokoista perunaa
4 porkkanaa
kukkakaali
parsakaali
2-3 kesäsipulia varsineen
muutama valkosipulin kynsi
kourallinen tuoreita papuja tai herneitä
nippu tilliä

1l maitoa
Koskenlaskija-juusto (maku voimakas)
suolaa, sitruunapippuria (maustepippureita)

Pese, kuori ja paloittele kasvikset. Lataa ne kattilaan, silppua joukkoon sipulit ja pavut tai herneet. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla maun mukaan, lisää vähän vettä ja keitä kypsiksi. Sekoita välillä.

Lisää kattilaan maito ja saksittu tilli, sulata Koskenlaskija joukkoon, anna kuumentua ja sekoita. Tarjoa lisäksi ruisleipää tai näkkäriä.


MARJAPIIRAKKA (tai omenapiirakka tai raparperipiirakka)

 

125 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Tuoreita marjoja

1 purkki kermaviiliä
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna

Vaahdota rasva ja sokeri, lisää kananmuna vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Vuoraa piirakkavuoka taikinalla ja kaada marjat päälle.

Sekoita keskenään kermaviili, sokerit ja kananmuna ja levitä piirakan päälle.

Paista 175º noin 40 minuuttia.

Vinkki: Käytä marjojen sijasta raparperia. Kiehauta kattilassa ½ litraa raparperipaloja ja ½ dl sokeria (vettä ei tarvita). Sekoita joukkoon ½ rkl perunajauhoja ja anna täytteen jäähtyä sillä aikaa kun teet taikinan.

Vinkki: Käytä marjojen sijasta omenaa. Peitä pohjataikina omenalohkoilla, ripottele pinnalle kanelia ja mantelirouhetta. Kaada päälle kermaviiliseos, jonka sokerin voit korvata hunajalla.


MEKSIKOLAINEN PAPUKEITTO 4:lle


1 punasipuli
2-4 valkosipulin kynttä
1 tlk kidneypapuja (tomaatti-chilikastikkeessa)
1 tlk ruskeita papuja
150 g chorizo-makkaraa
2 rkl öljyä
1 tl chilijauhetta (tai loraus chilikastiketta) tai ½ tl savupaprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
2 laakerinlehteä
pieni purkki tomaattipyreetä
8 dl vettä
1 lihaliemikuutio

Juustoraastetta, 1 pussi nachoja
(soijaa, ruokakermaa)

Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulin kynnet. Huuhtele ja valuta pavut (ei jos käytät papuja tomaatti-chilikastikkeessa). Soseuta puolet pavuista perunasurvimella, jätä loput kokonaisiksi. Silppua chorizo pieniksi paloiksi.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota sipuleita hetki. Lisää mausteet, chili, laakerinlehdet ja tomaattipyree. Kaada joukkoon vesi ja murenna mausteeksi lihaliemikuutio. Anna hautua hetki kannen alla. Lisää hienonnetut pavut ja sekoita huolellisesti. Kun seos on tasaista, lisää kokonaiset pavut ja chorizopalat. Anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia. Tarkista maku. Tarjoa juustoraasteen ja nachojen kanssa.

Mikäli haluat keittoon lisää tulisuutta, halkaise kaksi vihreää chiliä, poista siemenet ja hienonna. Lisää kattilaan yhdessä sipulien ja mausteiden kanssa. Toisaalta, jos haluat ruuasta lempeämpää, lisää keittoon Valion 3-juuston ruokakermaa (10%).

Jos haluat keittoon tukevuutta, lisää 2-3 raastettua porkkanaa, paloiteltuja sieniä ja kivettömiä oliiveja. Keitä kunnes porkkanat ovat pehmenneet.


JOULUPIPARKAKUT




















350g siirappia
300g sokeria
500g voita tai margariinia
2 kananmunaa
1 rkl kardemummaa
1 rkl neilikkaa
1 rkl kanelia
½ rkl inkivääriä
1 rkl soodaa
1 dl kermaa
1 kg vehnäjauhoja
150 g perunajauhoja


Mittaa rasva, sokeri ja siirappi teräskulhoon ja sulata. Anna kiehahtaa ja vatkaa tasaiseksi.

Lisää mausteet, vähän vatkatut munat ja kerma, johon on liotettu sooda.

Viimeiseksi lisätään peruna- ja vehnäjauhot ja sekoitetaan taikina sileäksi.

Anna vetäytyä yön yli kylmässä, leivotaan seuraavana päivänä. Paista 200 asteisessa uunissa noin 8-9 minuuttia.

Halutessasi voit tehdä puolikkaan annoksen tai pakastaa osan taikinasta.


KARPALO-VALKOSUKLAACOOKIES



















noin 30 kpl
valmistusaika noin 30 min. + 30 min. taikinan jähmettymisaika

125 g voita
1 dl sokeria
¾ dl muscovadosokeria (tai ruokosokeria)
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl mysliä tai kaurahiutaleita
100 g valkoista suklaata
100 g kuivattuja karpaloita tai puolukoita
¾ dl mantelirouhetta

Sekoita sokerit pehmeän voin joukkoon ja lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä taikinan joukkoon.

Rouhi suklaa ja lisää suklaarouhe, karpalot ja mantelirouhe taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja laita taikina jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi.

Pyörittele taikinasta palloja. Laita taikinapallot pellille leivinpaperin päälle ja paina hieman litteämmäksi. Paista uunin yläosassa 200 asteessa noin 10 minuuttia.


HANNUN BROILERIBRAVUURI

450 g currymarinoituja broilerisuikaleita
1 prk smetanaa
1 prk ruokakermaa (5%)
1 prk tomaattipyrettä
1 prk tomaattimurskaa
4 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pkt Pirkka sinihomejuustoa
(soijaa maun mukaan)

Paista broilerisuikaleita kevyesti pannulla. Sekoita kaikki ainekset uunivuokaan. Kypsennä uunissa (175 astetta) tunnin verran välillä sekoittaen.

Tarjoa lisäksi keitettyä basmatiriisiä ja täyteläistä punaviiniä.


RUNEBERGINTORTTU

200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
1 dl jauhettuja manteleita tai pähkinöitä
1½ dl korppujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ appelsiinin mehu

kostuttamiseen: ½ dl punssia/sherryä/tummaa rommia
pinnalle: vadelmahilloa tai -marmeladia, tomusokeria + vettä

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon yhdessä appelsiinimehun kanssa.
Kaada taikina voideltuun matalaan vuokaan ja paista 175 astetta noin 40 minuuttia.

Jos haluat tortusta mehevämmän, sekoita tilkka vettä ½ desiin punssia (tai sherryä tai tummaa rommia) ja lusikoi neste valmiin tortun päälle. Jaa lämmin torttu sektoreihin ja laita jokaiselle teelusikallinen hilloa.

Anna tortun jäähtyä ja koristele tomusokeri-vesikuorrutuksella.


SITRUUNAINEN KATKARAPURISOTTO

2 salottisipulia
2-3 valkosipulinkynttä
oriental mix -mausteseosta (Pirkka)
currya
sitruunapippuria
ripaus cayennepippuria
öljyä

3 dl risottoriisiä
8 dl vettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
2 kasvisliemikuutiota
300 g katkarapuja (pakaste)
pieni pussi pakasteherneitä
tillipuntti
puolikkaan sitruunan mehu
hunajaa

parmesanjuustoa
(voita/voimariinia)
makeaa Thai chilikastiketta (Pirkka)
suolaa maun mukaan

Kiehauta vesi kattilassa ja sulata siihen kasvisliemikuutiot.

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulisilppu ja mausteet. Lisää riisit ja kypsennä muutama minuutti. Lisää joukkoon valkoviini ja kasvislientä vähän kerrallaan, kunnes riisit ovat kypsiä. Sekoita mukaan pakasteherneet, chili, silputtu tilli ja puristettu sitruunamehu. Sulata risoton joukkoon parmesanjuustoa ja halutessasi voita tai voimariinia. Lisää katkaravut risottoon ja kuumenna pikaisesti, etteivät ravut sitkisty. Tarkista maku, lisää ruokalusikallinen hunajaa ja tarvittaessa hieman suolaa.


KESÄKURPITSAPIHVIT (kolokithokeftedes)

500 g raastettua, suolattua ja valutettua kesäkurpitsaa
1 sipuli tai muutama kevätsipulin varsi
½ dl hakattua tuoretta minttua
½ dl hakattua tilliä
1 keitetty ja soseutettu Rosamunda-peruna
sitruunapippuria, oreganoa
suolaa
120 g vehnäjauhoja
leivinjauhetta
2 kananmunaa
100 g emmentalraastetta
100 g fetaa

Raasta kesäkurpitsat, mausta suolalla ja anna valua siivilässä. Purista lopuksi kaikki neste pois.
Sekoita kesäkurpitsaraaste, yrtit, mausteet, jauhot, sipulit ja haarukalla soseutettu peruna keskenään. Lisää juustot ja kananmunat ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna seistä kylmässä pari tuntia.
Jos massa on liian löysää, voit lisätä hieman korppujauhoja. Muotoile pihveiksi ja paista pannulla kuumassa öljyssä.


SITRUUNATORTTU

2½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
125 g margariinia tai voita

3 keskikokoista kananmunaa
2 (runsasta) dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
1 ison sitruunan raastettu kuori
1 dl sitruunamehua

tomusokeria tortun päälle siivilöitäväksi

Lisää kuivat aineet ja rasvanokareet kulhoon ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele taikina irtopohjaiseen piirakkavuokaan (halkaisija 22 cm).

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 min. Vaahdota sillä aikaa munat ja sokeri. Lisää vehnäjauhot, sitruunamehu ja – kuori.

Kaada sitruunatahna esipaistetulle pohjalle ja jatka paistamista 8-10 minuuttia. Tahna saa jäädä hieman löysäksi.

Siivilöi pinnalle tomusokeria ja anna tortun jäähtyä.


BATAATTIVUOKA 


 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä jouluinen kasvisruoka on suosikkimme, eikä kenenkään ole enää pakko syödä lanttulaatikkoa!

1 bataatti
pieni lanttu
4 Rosamunda-perunaa
vettä
2 tl suolaa
1 dl siirappia
½ tl inkivääriä
hieman muskottipähkinää
1-2 dl kermaa
n. 150 g vuohenjuustoa (tai jotain miedompaa, esim. Koskenlaskijaa)

Kuori ja lohko juurekset kattilaan. Lisää vettä sen verran, että juurekset peittyvät. Keitä kypsiksi, siivilöi keitinvesi talteen ja soseuta kasvikset. Lisää muut aineet ja keitinvettä sen verran, että saat löysähkön massan. Sekoita ja kaada voideltuun uunivuokaan.

Kypsennä 150 asteessa noin 1½ tuntia.


KANA-KASVISKEITTO

400 g broilerisuikaleita (naturel tai hunaja)
3 valkosipulin kynttä silputtuna
2 salottisipulia tai 1 tavallinen sipuli silputtuna
8 perunaa
2 porkkanaa
pieni parsakaali
paprika (punainen tai keltainen)

mausteita oman maun mukaan, 1 tl kutakin:
currya, kurkumaa, juustokuminaa, chilijauhetta, sitruunapippuria
1 l vettä
2 kanaliemikuutiota
(rypsi)öljyä
Koskenlaskija-juustoa (maku voimakas)
pieni pussi pakastemaissia
(makeaa chilikastiketta, soijaa)

Kuumenna paksupohjaisessa isossa kattilassa öljyä ja kuullota siinä sipulisilput ja mausteet. Lisää broilerisuikaleet ja kypsennä. Lisää vesi ja liemikuutiot sekä kasviskuutiot. Sekoita hyvin ja anna kypsyä kannen alla. Lisää juusto palasina ja pakastemaissit, sekoita keitto tasaiseksi. Anna maustua hetki hiljaisella tulella. Tarkista maku, lisää tarvittaessa loraus chilikastetta ja soijaa.


JUUSTOINEN KALKKUNA-KASVISKEITTO
(joulusta jääneen savukalkkunan hyötykäyttö)

savukalkkunan luut ja rippeet
6-8 perunaa
4-5 porkkanaa
pieni parsakaali
sipuli
kanaliemikuutio
Koskenlaskija-juusto (maku voimakas)
pieni pussi pakastemaissia
(suolaa, soijaa)

Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan. Paloittele savukalkkunan luut sopiviksi, jotta mahtuvat kattilaan ja peittyvät veteen. Lisää liemeen pari laakerinlehteä ja muutama pippuri (valko + musta). Keittele hiljalleen tunnin verran, kunnes lihat irtoavat helposti luista.

Siivilöi liemi talteen. Ota siitä kattilaan noin 1½ litraa, pilko joukkoon kasvikset ja kalkkunan rippeet ja lisää kanaliemikuutio. Keitä hiljalleen kunnes kasvikset ovat kypsiä. Paloittele juusto joukkoon, lisää pakastemaissi ja sekoita keitto tasaiseksi. Mausta suolalla tai soijalla jos haluat lisää suolaisuutta.


JUUSTOINEN KASVISSOSEKEITTO

1 bataatti (noin 400 g)
6 jauhoista perunaa (Rosamunda)
5 (multa)porkkanaa
purjoa 150-200 g
4 valkosipulin kynttä
tavallinen sipuli tai pari salottisipulia
noin litra vettä
2 kasvisliemikuutiota

ruukku lipstikkaa tai basilikaa (korianteria, jos pidät siitä)
Koskenlaskija (maku voimakas) tai 200 g suosikkisulatejuustoasi
sitruunapippuria, oreganoa, yrttisuolaa
1 rkl hunajaa tai ruokosokeria
(suolaa)

Kuori ja kuutioi kasvikset. Huuhtele purjo, silppua se ja muut sipulit. Laita ainekset isoon kattilaan, lisää vesi ja liemikuutiot. Keitä kasvikset kypsiksi.
Soseuta kasvikset, lisää joukkoon juusto, mausteet ja sokeri. Lisää lopuksi silputtu yrtti. Jatka keittämistä hetki hiljaisella tulella, jotta maut tasaantuvat. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Voit vaihtaa juuston kermaan tai ruokakermaan. Kasviksia ja yrttejä voi vaihdella sesongin ja oman mielen mukaan. Parsakaali tai kukkakaali sopivat hyvin sosekeittoon. Jos haluat keittoon lihaista makua, lisää noin 100 g pieniksi pilkottua salamia sen jälkeen, kun olet soseuttanut kasvikset.


SIENI-KASVISSOSEKEITTO AASIALAISITTAIN

6 jauhoista perunaa
4-5 porkkanaa
kesäsipuli varsineen
sieniä
vettä
2 kasvisliemikuutiota
1-2 tl juustokuminaa
makeaa Thai-chilikastiketta
ruukku Thai-basilikaa

2dl ruokakermaa (15%)
suolaa/soijaa

Pese ja paloittele perunat, porkkanat ja sipuli isohkoon kattilaan. Lisää kasvisliemikuutiot, mausteet ja sienet, itse käytin pussillisen pakastettuja suppilovahveroita. Kaada päälle vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Anna kiehua kannen alla kunnes kasvikset ovat kypsiä. Saksi joukkoon basilika (tai muita yrttejä).

Soseuta keitto, lisää kerma. Kuumenna ja tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa tai soijaa (ja chilikastiketta).


SIENI-RUCOLARISOTTO

8 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota

(oliivi)öljyä
3 salottisipulia
3 valkosipulin kynttä
juustokuminaa, garam masalaa, sitruunapippuria
suppilovahveroita
3 dl risottoriisiä
½ sitruunan mehu
(1 dl valkoviiniä)
50-100 g tuoretta rucolaa
½ dl pinjansiemeniä (tai salaattisiemensekoitusta)
pieni pussi pakasteherneitä
1 rkl hunajaa tai ruokosokeria
(nokare voita)
parmesanjuustoa

Kiehauta vesi kattilassa ja sulata liemikuutiot joukoon.

Jos käytät kuivattuja sieniä, liota niitä vesitilkassa puolisen tuntia. Kuori ja silppua sipulit.

Kuumenna paistokasarissa öljyä ja pyöräytä siinä mausteet ja sipulisilppu. Lisää sienet ja siemenet ja paista hetki. Lisää riisi ja jatka paistamista kunnes öljy on kokonaan imeytynyt. Pienennä lämpöä ja lisää risoton joukkoon kuumaa kasvislientä vähän kerrallaan. Lisää myös situunamehu, hunaja ja valkoviini. Revi rucola pienemmäksi ja lisää risottoon. Jatka hauduttamista välillä sekoittaen kunnes kasvisliemi on imeytynyt ja riisi on kypsää. Lisää pakasteherneet ja kuumenna hetki. Risoton kuuluu jäädä hieman kosteaksi, lisää nestettä tarvittaessa.

Pyöräytä joukkoon voita ja/tai parmesanjuustoa. Juuston voi tarjota myös erikseen, esim. lastuina tai raasteena.


RUCOLA-PORKKANARAASTE

Lopun rucolan revin porkkanaraasteen joukkoon. Lisäsin lorauksen Pirkka Thai-chilikastiketta, ripauksen suolaa ja muutaman öljyisen aurinkokuivatun tomaatin silputtuna. Sekoitin ja annoin maustua hetki ennen pois syömistä.


HOMEJUUSTO-PINAATTIBROILERI


voita (tai öljyä) paistamiseen
3-4 valkosipulinkynttä
n. 500 g broilerinfilettä (mieluiten naturel)
pussi pakastepinaattia
150 g sinihomejuustoa
2 dl ruokakermaa
(cashew-pähkinöitä)

Paloittele broileri haarukkapaloiksi. Leikkaa valkosipulinkynnet ohuiksi siivuiksi. Sulata voi kuumalla pannulla. Kuullota valkosipulisiivut ja paista broileripalat kypsiksi. Sulata pinaatti ja juusto joukkoon, lisää ruokakerma (ja pähkinät), sekoita hyvin ja anna hetki hautua pienellä lämmöllä. Tarkista maku, voit lisätä hieman suolaa tai chiliä, mutta varo peittämästä pinaatin hienoa makua.

Tarjoa (jasmiini)riisin ja raikkaan salaatin kanssa.


JUURESVUOKA

600-700 g juureksia (porkkanoita, palsternakka, bataatti, lanttua tms.)
1 punainen paprika
2-3 salottisipulia
200 g sieniä
200 g valkosipulihapankaalia
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
1 tl inkiväärijauhetta
(ripaus jauhettua muskottipähkinää)
sitruunapippuria
loraus soijaa ja makeaa chilikastiketta

paistamiseen ja vuoan voiteluun öljyä

2 dl ruokakermaa (5%)
Koskenlaskija-juusto (maku voimakas)

Kuori ja raasta juurekset karkeaksi raasteeksi. Puhdista ja paloittele paprika ja sienet. Silppua sipulit.

Kuumenna isolla pannulla öljyä ja kuullota siinä sipulisilppu ja mausteet (ei suolaa). Lisää pilkotut sienet ja paprika ja jatka kypsentämistä. Lisää raastetut juurekset ja kypsennä vielä hetki. Lisää hapankaali ja suola. Jos haluat lisää makua, lorauta joukkoon chilikastiketta ja hieman soijaa. Sekoita hyvin.

Kuumenna ruokakerma kattilassa. Sulata joukkoon kuutioitu juusto.

Kaada juuresseos voideltuun uunivuokaan ja juustokastike päälle. Kypsennä uunissa 175 astetta noin 45 minuuttia.


AURA-PINAATTI-BROILERIPASTA

öljyä paistamiseen
juustokuminaa
garam-masalaa
sitruunapippuria
3-4 valkosipulinkynttä
n. 500g broilerifilettä naturel
pieni pussi pakastepinaattia
Aura ruokakerma (Valio)
loraus Pirkka Thai-chilikastiketta
(soijaa)

pastaa
vettä
kanaliemikuutio

Kuullota kuumalla pannulla öljyssä mausteet ja ohuiksi siivuiksi leikatut valkosipulit. Paloittele broilerifileet haarukkapaloiksi ja paista pannulla kypsiksi. Lisää ruokakerma ja sulata joukkoon pinaatti. Mausta halutessasi chilikastikkeella ja tarvittaessa soijalla. Kuumenna ja sekoita hyvin.

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan (lisää kiehuvaan veteen kanaliemikuutio) ja tarjoa se kuumana broilerikastikkeen kanssa. Lisäksi raikasta salaattia ja tuoretta basilikaa.


KAALISALAATTI (coleslaw)

600-700 g valkokaalia
3 porkkanaa
pala purjoa tai kesäsipulin varsia

½-1 dl majoneesia (itse käytin Blå Bandin Greek garlic sauce –kastiketta)
loraus Thai-chilikastiketta (Pirkka)
ripaus suolaa ja (ruoko)sokeria

Suikaloi kaali ja sipuli, raasta porkkanat ja sekoita isossa kulhossa kaikki aineet. Anna maustua kylmässä ennen tarjoilua. Sekoita uudelleen ja siirrä tarjoiluastiaan.


PUNAJUURIPATA


4-5 raakaa punajuurta
1-2 porkkanaa
(pieni pala valkokaalia)
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
4 valkosipulin kynttä
1 sipuli

timjamia, oreganoa, meiramia, chiliä, juustokuminaa
paketti sinihomejuustoa (Pirkka)

7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1½ dl täysjyväriisiä tai linssejä
Thai chilikastiketta (Pirkka)
öljyä
ruokosokeria (tai hunajaa)
(suolaa tai soijaa)

Huuhtele riisit/linssit ja laita ne hetkeksi likomaan veteen.
Silppua sillä aikaa sipulit, raasta porkkanat ja punajuuret, leikkaa kaali pieniksi siivuiksi.

Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota siinä chilijauhe, juustokumina ja silputut sipulit. Lisää raastetut juurekset, kaalisilppu ja kuivatut yrtit. Lorauta joukkoon chilikastiketta ja lusikallinen sokeria tai hunajaa. Rutista kourallinen kuivattuja sieniä pienenä silppuna joukkoon. Kuumenna hetki sekoittaen.

Lisää vesi ja liemikuutio. Siivilöi riisit/linssit joukkoon ja sekoita hyvin. Anna hautua kannen alla kunnes riisit ovat kypsiä. Sulata joukkoon sinihomejuusto ja sekoita hyvin. Anna hautua hetki, että maut tasoittuvat. Lisää tarvittaessa ripaus suolaa tai loraus soijaa.

Jos haluat ruuasta keittoa (kuten borssi), lisää enemmän kasvislientä.


LUUMU-OMENAHILLO

1 kg keltaisia luumuja
2-3 Valkea kuulas -omenaa
300 g hillosokeria
½ dl vettä
kanelitanko
1 dl tummaa rommia

Pese hedelmät, poista luumuista kivet ja omenista siemenkodat. Pilko hedelmät kattilaan, kaada päälle sokeri ja vesi, laita kanelitanko joukkoon makua antamaan.

Keitä hedelmät kannen alla pehmeiksi välillä sekoittaen. Nosta kattila pois levyltä, poista kanelitanko ja soseuta keitos sauvasekoittimella. Lisää rommi, sekoita tasaiseksi ja purkita.

Sopii mainiosti vaikka juustopöytään keksien ja kovien juustojen kanssa tarjottavaksi.


TUOREPASTASALAATTI (4:lle)

Täytettyjä tortelloneja (esim. pinaatti-ricotta)
rapeaa salaattia
rucolaa (ruukku)
rasia kirsikkatomaatteja
pätkä tuoretta kurkkua
silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja
parman kinkkua tai vastaavaa
haloumijuustoa (esim. Pirkka)
kivettömiä viinirypäleitä

Pirkka Thai-chilikastiketta
pinjansiemeniä

Keitä tortellonit pakkauksen ohjeen mukaan.

Riivi salaatti isoon tarjoiluastiaan. Puolita kirsikkatomaatit ja pilko kurkku. Valuta keitetty pasta. Lisää ainekset salaatin joukkoon, lusikoi päälle silputtua aurinkokuivattua tomaattia ja vähän myös tomaattien öljyä. Lisää mausteeksi loraus chilikastiketta. Sekoita varovasti.

Leikkaa haloumi siivuiksi ja paista siivut molemmin puolin kuumalla pannulla. Rullaa kinkkusiivut ja asettele rullat salaatin päälle, samoin grillatut juustosiivut. Lisää pari kourallista kivettömiä viinirypäleitä. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla ja ripottele salaatin päälle.

Laita tarjolle tuoretta patonkia ja balsamicosiirappia. Tarjosin myös tekemääni rommilla maustettua luumuhilloa, mikä sopii erinomaisesti suolaisen juuston kanssa.


SALAMI-KAALIPIIRAKKA

Pirkka rukiinen piirakkapohja

öljyä
100-150 g salamia
pieni pala keräkaalia (100-200g)
2 porkkanaa
sipuli
2 valkosipulinkynttä
punainen paprika
(suppilovahveroita)
juustokuminaa, paprikajauhetta, sitruunapippuria (½-1 tl kutakin)
Pirkka Sweet Thai-chilikastiketta, soijaa (noin ruokalusikallinen molempia)

1 kananmuna
Valio 3-juuston ruokakerma

Sulata piirakkapohja.

Kuumenna öljy pannulla ja pyöräytyä siinä mausteet. Silppua sipulit joukkoon ja kypsennä hetki. Leikkaa kasvikset ja salami pieniksi suikaleiksi ja kypsennä pannulla välillä sekoittaen. Jätä ”al dente”. Jos haluat lisää makua, lorauta joukkoon chilikastiketta ja soijaa. Sekoita ja tarkista maku.

Öljyä piirakkavuoka, kauli piirakkataikina levyksi ja nosta se kaulimen avulla vuokaan. Ylimääräiset palat voit leikata suikaleiksi. Kumoa salami-kasvisseos vuokaan.

Sekoita kananmuna ruokakerman joukkoon ja kaada seos piirakan päälle. Koristele yli jääneillä taikinasuikaleilla.

Paista uunin keskitasolla 175° noin 40 minuuttia.


SALVIABROILERIA KASVISTEN KERA


1-1½ kg broilerin koipi-reisipaloja
suolaa, sitruunapippuria
1 ruukku tuoretta salviaa tai tuoretta lehtikaalia silputtuna
150-170 g pekonia

5 perunaa
pala lanttua tai 1 fenkoli
3 multaporkkanaa
1-2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
puolikas purjo tai pari kevätsipulia varsineen
öljyä
2½ dl vettä
2 dl valkoviiniä
kanaliemikuutio tai kanafondia
kuivattuja luumuja tai taateleita
(kuivattuja sieniä)
(oliiveja, Pirkka Thai-chilikastiketta, soijaa)

Poista broilerin paloista nahka ja ylimääräinen rasva. Puolita palat ja lado ne uunivuokaan. Ripauta päälle suolaa ja sitruunapippuria. Ripottele salvianlehdet lihojen päälle ja peitä ne pekonisiivuilla. Kypsennä 175 asteisessa uunissa 45 minuuttia.

Broilerin kypsyessä kuori ja paloittele juurekset, silppua sipulit. Kuullota sipulit öljytilkassa pannulla ja lisää juurekset joukkoon. Lisää valkoviini, vesi ja kanaliemi. Sekoita aina välillä. Paloittele pari desiä luumuja ja lisää ne pannulle. Rutista sekaan kourallinen kuivattuja sieniä. Halutessasi voit lisätä oliiveja ja chilikastiketta. Sekoita maut tasaiseksi, maista ja lisää soijaa jos haluat enemmän suolaisuutta.

Kaada kasvispaistos uunivuokaan (samaan broilerien kanssa, jos mahtuu). Kypsennä uunissa 40-45 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja broilerin liha irtoaa helposti luista.

Kaikki eivät pidä koipi-reisipaloista ja voivat käyttää tähän ruokaan muitakin broilerivaihtoehtoja, mutta totuushan on, että paras maku lähtee luisista paloista, kunhan antaa niiden kypsyä uunissa tarpeeksi pitkään.


RAPARPERICHUTNEY


3 isohkoa rapaperinvartta
1 sipuli (kesäsipuli varsineen)
3-4 valkosipulinkynttä
1 tl inkiväärijauhetta
1 paprika (värillä ei väliä)
1 chilipaprika
1-1½ dl ruokosokeria
2½ dl hillosokeria
kanelitanko
½ dl omenaviinietikkaa

Pese raparperit ja paprikat. Kuori raparperit ja sipulit. Halkaise paprikat, poista siemenet ja valkoinen sisus. Paloittele raparperit, sipulit ja paprikat. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä 20-30 minuuttia välillä sekoittaen. Purkita ja laita viileään.

Pohjana on käytetty hellapoliisi.fi reseptiä ja sovellettu sitä oman makuiseksi:
http://www.hellapoliisi.fi/hillot-ja-sailykkeet/3322-raparperichutney


KESÄINEN BROILERI-KASVISPASTA


400 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
3-4 valkosipulinkynttä
1 kesäsipuli varsineen
kesäkurpitsa
paprika
chilipaprika (tai muuta chiliä maustamiseen)
sokeriherneitä (tuoreita tai pakastettuja)
(suppilovahveroita tai muita sieniä)
öljyä paistamiseen
juustokuminaa
sitruunapippuria
Valion kookoslime-ruokakerma
1 rkl ruokosokeria tai hunajaa
soijaa

Huuhtele kasvikset, poista paprikoista siemenet. Pilko kasvikset ja sipulit pieniksi paloiksi, jätä sokeriherneet kokonaisiksi.

Kuullota pannulla öljyssä sipulisilppu ja mausteet (noin teelusikallinen molempia). Lisää broilerisuikaleet ja paista lähes kypsäksi. Lisää kasvikset, sokeri/hunaja, ruokakerma ja loraus soijaa. Anna kypsyä välillä sekoittaen, maista, lisää soijaa tai chiliä tarpeen mukaan.

Tarjoa keitetyn pastan ja herukkahyytelön kanssa.


HELPPO HERUKKALIKÖÖRI


2 l marjoja
1 l maustamatonta viinaa
500 g sokeria
vaniljatanko
2-3 viinimarjapensaan lehteä

Laita marjat ja sokeri kerroksittain lasipurkkiin, työnnä vaniljatanko ja huuhdellut lehdet sekaan. Kaada viina päälle, peitä kannella ja säilytä huoneenlämmössä 3-4 viikkoa välillä sekoittaen. Siivilöi valmis likööri ja pullota. Tervetulomalja vieraillemme: samppanjalasiin tilkka herukkalikööriä ja päälle kuivaa kuohuviiniä.

Käytettyjä marjoja voit lisätä boolin joukkoon tai tehdä niistä suklaakonvehteja aikuisille: sulata tumma suklaa, kaada konvehtimuotteihin ja paina niihin muutama marja. Anna kovettua viileässä.


MAUKAS BROILERIKEITTO

400 g hunajamarinoituja broilersuikaleita
2-3 porkkanaa
5-6 perunaa
pussi pakastemaissia
3-4 valkosipulinkynttä
1-2 salottisipulia
juustokuminaa, currya, sitruunapippuria, savupaprikajauhetta (mieto)
(oliivi)öljyä
litra vettä
2 kanaliemikuutiota
Koskenlaskija-juusto (maku voimakas)
ruukku lipstikkaa (tai muutta mieleistä yrttiä)
soijaa, Pirkka Thai chili -kastiketta

Pese, kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat. Silppua sipulit.
Kuumenna öljy paksupohjaisessa, isossa kattilassa. Kuullota öljyssä mausteet ja silputut sipulit. Lisää broilersuikaleet ja kypsennä. Lisää vesi ja liemikuutiot. Lisää porkkanat ja perunat. Anna kiehua kypsäksi kannen alla, sekoita välillä. Sulata joukkoon juusto ja sekoita. Lisää pakastemaissi ja silputtu lipstikka. Anna makujen tasaantua hetki, lisää soijaa ja chili-kastiketta jos haluat enemmän makua.




PUNAJUURIKEITTO

500-600 g punajuuria
3-4 jauhoista perunaa (esim. Rosamunda)
1 sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
1 rkl voita tai öljyä paistamiseen
1 rkl (ruoko)sokeria tai hunajaa
½ dl punaviinietikkaa
litra kasvislientä
1 maustekurkku
laakerinlehti
suolaa, mustapippuria
1 tl timjamia (½ tl savupaprikajauhetta)
125 g sinihomejuustoa (Pirkka) tai vuohenjuustoa
soijaa tarvittaessa

Kuori ja pilko punajuuret, perunat ja sipulit. Kuullota kasvikset voissa isossa kattilassa. Lisää sokeri ja etikka. Hauduta hetki ja lisää kasvisliemi ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes punajuuret ovat pehmenneet.

Poista laakerinlehti, lisää kattilaan pilkottu maustekurkku. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää joukkoon paloiteltu juusto ja anna keiton hautua hetki. Pyöräytä keitto tasaiseksi kauhalla tai tarvittaessa sauvasekoittimella. Lisää loraus soijaa, jos haluat enemmän suolaisuutta.




PORTUGALILAINEN KALAPATA















 
300 g turskakuutioita (pakaste)
300 g lohikuutioita
1 paprika
1 fenkoli
1-2 sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
3-4 kiinteää perunaa
3 multaporkkanaa
1-2 kypsää tomaattia lohkoina
öljyä
3 dl vettä
kala- tai kasvisliemikuutio
(1½ dl valkoviiniä)
1 tlk chilitomaattimurskaa (Pirkka)
pieni purkki sitruunatäytteisiä oliiveja
2 tl oreganoa
2 tl suolaa
sitruunapippuria
½-1 tl Sambal Oelek –chilitahnaa (tai ½ tl savupaprikajauhetta)
(kuorittuja katkarapuja)
½-1 dl silputtua korianteria tai persiljaa

Pese ja pilko kasvikset, silppua sipulit.

Kuumenna padassa tai paksupohjaisessa kasarissa öljy, kuullota siinä sipulit ja mausteet. Kaada valkoviini, kala/kasvisliemi ja tomaattimurska pataan. Lisää pilkotut kasvikset ja suola. Keitä, kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä, sekoita välillä. Lisää kalapalat. Keitä hiljalleen kannen alla kymmenisen minuuttia, kunnes kala on kypsää. Sekoita, lisää oliivit (ja katkaravut) ja silputtu yrtti.

Tarkista maku ja lisää soijaa/suolaa, jos on tarvetta. Lisää potkua saat makealla Thai chili-kastikkeella (Pirkka).

Reseptin pohjana käytin K-ruoka.fi:n ohjetta.




PUNAJUURIRISOTTO



















 
3 raakaa punajuurta (n. 500 g)
1-2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
(purjoa tai kevätsipulia)
öljyä
(½ tl juustokuminaa, savupaprikajauhetta)
1½ dl valkoviiniä
n. 8 dl kasvislientä
3 dl risottoriisiä
150 g sinihomejuustoa tai vuohenjuustoa (Pirkka)
kuivattua rakuunaa/timjamia/oreganoa
soijaa, Thai-chilikastiketta (Pirkka)
tuoretta rucolaa, parmesan-juustoa

Kuori ja raasta punajuuret, silppua sipulit.
Kuullota pannulla öljytilkassa sipulit ja lisää halutessasi juustokuminaa ja mietoa savupaprikajauhetta. Lisää joukkoon punajuuriraaste ja kuivatut mausteet. Sekoita ja anna hautua hetki. Kaada viini pannulle ja sekoita. Lisää riisit ja sekoita. Lisää sen jälkeen vähän kasvislientä.
Paloittele juusto ja sulata se risoton joukkoon. Sekoita välillä ja pidä risotto koko ajan kosteana lisäten kasvislientä vähän kerrallaan, kunnes riisit ovat kypsiä. Jos risotto tuntuu kuivuvan, lisää tarvittaessa enemmän kasvislientä, vettä tai voita.
Tarkista maku, lisää halutessasi soijaa ja makeaa chilikastiketta.
Ripottele päälle tuoretta rucolaa ja parmesanlastuja.



KARITSAA VIINISSÄ

700 g karitsanpaistia
100 g pekonia
4-5 valkosipulinkynttä
4-5 pientä sipulia
3-4 tuoreita isoja herkkusieniä
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua minttua
½ tl savupaprikaa (mietoa)
2 laakerinlehteä
2 tl suolaa
tölkki säilöttyä tomaattia
3 dl punaviiniä
3 dl vettä
kasvis- tai lihaliemikuutio
2 dl pehmeitä taateleita silputtuna
(soijaa maun mukaan)

Silppua pekoni ja kuumenna palat padassa. Lisää pienennetyt sipulit ja mausteet, kuumenna ja kääntele pekonissa irtoneessa rasvassa. Lisää paloiteltu karitsa ja ruskista. Lisää punaviini, vesi ja liemikuutio. Viipaloi herkkusienet ja taatelit, lisää ne pataan. Anna hautua tunnin verran kannen alla, sekoita välillä. Tarkista maku ja lisää soijaa jos haluat lisää suolaisuutta. Tarjoa riisin, jyväpastan tai bataattivuoan kanssa.


MERELLINEN PASTA
















1 prk tonnikalaa vedessä
1 prk savustettuja simpukoita öljyssä (Pirkka)
1 pussi pieniä katkarapuja
1 prk tomaattimurskaa, yrtti (Pirkka)
2-3 valkosipulin kynttä
1 tl mietoa savupaprikaa
1 tl sitruunapippuria
ripaus ruokosokeria tai 1 rkl hunajaa
soijaa
makeaa Thai chilikastiketta
(sitruunamehua/valkoviiniä)

Oman maun mukaista pastaa.

Valuta simpukoista öljy pannulle, kuullota siinä silputtu valkosipuli ja mausteet. Valuta tonnikalasta vesi pois. Lisää pannulle tonnikala ja simpukat, pyöräytä niitä hetki kunnes kuumenevat. Lisää tomaattimurska, sokeri, vähän soijaa ja chilikastiketta. Lämmitä ja tarkista maku, lisää tarvittaessa soijaa ja/tai chilikastiketta.

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää (jäiset tai vähän sulaneet) katkaravut kastikkeeseen ja kuumenna se nopeasti. Valuta kypsä pasta ja sekoita kastikkeeseen. Raasta annoksiin parmesaania ja koristele sitruunaviipaleilla.


LEHTIKAALIA VALKOSIPULIÖLJYSSÄ
 


















muutama lehtikaalin lehti
2-3 valkosipulin kynttä 
öljyä paistamiseen
½-1 tl savupaprikaa
½-1 tl chilihiutaleita
hieman sormisuolaa
kourallinen siemeniä tai cashew-pähkinöitä

Huuhdo lehtikaalit ja ravistele niistä vesi pois. Poista veitsellä lehtiruoto ja silppua kaalit "haarukkapaloiksi". Kuullota pannulla öljyssä ohueksi siivutetut valkosipun kynnet ja mausteet. Lisää lehtikaalisilppu, ripottele päälle siemenet/pähkinät ja sormisuolaa. Kääntele muutama minuutti, kunnes lehtikaali on pehmennyt. Käytä salaattipohjana tai ruuan lisukkeena.


UUNIKUIVATUT TOMAATIT

















500 g miniluumutomaatteja
10 mustapippuria
10 valkopippuria
2-3 tuoreen timjamin oksaa
n. 6 salvianlehteä
1/4 chilipalkoa viipaloituna
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl sormisuolaa
n. 3 dl oliiviöljyä

Leikkaa tomaatit pitkittäin puoliksi ja nosta leivinpaperin päälle pellille leikkauspinta ylöspäin. Kuivata tomaatteja 75-asteisessa uunissa 4-6 tuntia. Jos haluat lopputuloksesta nahkeamman, pidä tomaatteja uunissa lyhyempi aika. Laita uuniluukun väliin veitsi, niin kosteus pääsee haihtumaan.

Lado kuivuneet tomaatit lasipurkkiin kerroksittain pippurien, yrttien, viipaloidun chilin ja viipaloidun valkosipulin sekä suolan kanssa. Täytä purkki lopuksi öljyllä.

Säilytä tomaatit jääkaapissa ja käydä kuukauden kuluessa. Ne sopivat salaatteihin, pizzoihin ja pitaleipiin. Käytä myös erilaisten tahnojen ja kastikkeiden raaka-aineena.

Lähde: Kotivinkki-lehti

Itse korvasin tuoreet yrtit kuivatuilla. Lisäsin myös savupaprikajauhetta ja chilihiutaleita. Käyttöjen välillä lisäsin oliiviöljyä ja sain maustettua kastiketta salaatteihin.


LEHTIKAALIPASTA

pekonia (1 paketti)
3-4 suurta lehtikaalta
2-3 valkosipulinkynttä
salottisipuli tai kevätsipuli varsineen
mausteita oman maun mukaan, esim. savupaprikaa, juustokuminaa, sitruunapippuria
suolaa varoen, sillä pekoni on jo itsessään suolaista
(aurinkokuivattua tomaattia, makeaa Thai-chilikastiketta) 
ruokakerma 15%
(juustoraastetta, basilikaa)

Mieleistä pastaa, liemikuutio 

Leikkaa tai saksi pekoni pieniksi siivuiksi. Paista ne kuumalla pannulla, lisää silputut sipulit ja kuullota ne pekonista irtoavassa rasvassa. Käännä levy miedommalle ja lisää mausteet. Huuhtele lehtikaalit ja leikkaa keskiruoto pois. Revi tai leikkaa lehdet pienemmäksi. Lisää silppu pannulle ja pyöräytä lastalla muutaman kerran. Voit lisätä aurinkokuivattua tomaattia ja chilikastiketta, sekoita lopuksi joukkoon ruokakerma.

Valmista pasta pakkauksen ohjeen mukaan, itse keitän sen aina liemikuution maustamassa kuumassa vedessä. Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon. Raasta parmesania tai muuta juustoa annosten päälle ja koristele basilikan lehdillä.




LOHIMOUSSE 

1 pieni punasipuli
1 rs (180 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (120 g) smetanaa
(hieman majoneesia tai kermaviiliä, jos seoksesta tulee liian kuivaa)

Surauta nämä aineet tehosekottimessa. Lisää seuraavat aineet seokseen:

150 g kylmäsavulohta pieninä kuutioina 
1 tl sitruunankuorta
1 sitruunan mehu
1 dl hienonnettua tilliä
sitruunapippuria/mustapippuria muutama rouhaisu
1 rkl juoksevaa hunajaa
reilu 1 tl vahvaa sinappia (Dijon  tai Ikea)

ripaus suolaa

Sekoita hyvin ja anna makujen tasaantua pari tuntia kylmässä. Tarjoa ruislastujen tai saaristolaislimpun päällä.Sopii myös rosollin tai blinien lisukkeena.



WALDORFIN SALAATTI SINIHOMEJUUSTOLLA

150 g juuriselleriä (inhoamme molemmat varsiselleriä, siksi tämä vaihtoehto)
2 vihreää omenaa
150 g viinirypäleitä
1 prk ananasviipaleita
125 g sinihomejuustoa
1 dl majoneesia
1 dl kermaviiliä
1 rkl sinappia
turaus juoksevaa hunajaa
(suolaa)
50 g saksan- tai pekaanipähkinöitä

Pese, kuori ja raasta juuriselleri ja omenat. Kumoa purkkiin ja lisää joukkoon majoneesi ja kermaviili. Pese viinirypäleet ja puolita ne. Lisää ne pilkotun ananaksen kanssa seokseen. Mausta sinapilla ja hunajalla. Leikkaa juusto ja pähkinät pieniksi paloiksi ja lisää salaatin joukkoon. Sekoita ja anna maustua pari tuntia kylmässä. Lisää suolaa, jos on tarvetta.

Lusikoi lautaselle salaatinlehden päälle. 


Kasvis-broilerivuoka

noin kilo luisia broilerinpaloja (marinoituja tai marinoimattomia)
parsakaali
fenkoli
paprika
purjoa
punasipulia
3-4 valkosipulin kynttä
öljyä
soijaa
hunajaa
tacomaustetta

Paloittele kaikki kasvikset ison kulhoon ja mausta soijalla, hunajalla ja tacomausteella tai muulla mieleisellä kuivamausteella. Sekoita hyvin käsin tai kauhojen avulla. Lado kasvikset uunipellille tai isoon uunivuokaan

Leikkaa boilerinpaloista liiat rasvat ja nahat pois. Marinoi broilerinpalat samoilla mausteilla kuin kasvikset, jos niitä ei ole jo marinoitu. Lisää vuokaan/pellille ja paista 175 astetta noin 1,5 tuntia, kunnes lihat irtoavat luista.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti