sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Bromarvin ihanat sienimetsät


Saimme kovasti odottamamme kutsun ystäviemme mökille Bromarviin. Meillä kävi taas hyvä tuuri, sillä lauantaille osui upea, aurinkoinen syyssää. Olimme jo puoliltapäivin perillä Bromarvissa, söimme kermaisen sienikeiton ja lähdimme metsään etsimään suppilovahveroita. Ne olivat kuivan syksyn takia kovin pieniä ja edellisyön pakkasen jäljiltä kohmeisia. Auringon laskiessa palasimme mökille kahvittelemaan ja herkuttelemaan Elisabethin tekemällä tyrnimarjakakulla. Merivesi oli niin matalalla, että jätin saunan jälkeen uimatta, vaikka olinkin siitä haaveillut (emäntämme on sellainen sissi, joka käy uimassa aamuin, illoin). Saunottuamme söimme vielä mahtavan illallisen, jota ryydittivät isännän tekemät mainiot viinit. Yön nukuimme lämpimässä vierasmökissä makuupusseissamme, kuunnellen sateen ropinaa mökin kattoon. Osa sienisaaliistamme kuivui yön aikana kuivurissa. Aiemmin olemme lähteneet kävelylle ja sienimetsään vielä sunnuntainakin, mutta sade piti meidät sisällä ja lähdimme kotimatkalle jo puolenpäivän aikoihin. Kävimme katsomassa äitiä Lohjalla ja ajoimme kaupan kautta Vantaalle. Kotona pyöräytin tuoreet sienet pannun kautta pakastimeen ja tein meille sieni-pekonipastan (sorry vaan roomalaiset, minun oli parempi). Hurmaava suppilovahveroiden tuoksu valtasi kotimme. Kiitos Elisabeth ja Ismo, olette ihania!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti