lauantai 8. elokuuta 2015

Hannun synttärimatka - Barcelona

Hannu on syntynyt elokuussa ja se aiheuttaa minulle hieman päänvaivaa; mihin matkustaa, kun joka paikassa on kuuma, kallista ja ruuhkaa. Päätin viedä hänet Pohjois-Espanjaan ja Länsi-Portugaliin, jossa toivottavasti Atlantti hieman helpottaa hellettä. Varasin meille menolennot Barcelonaan ja paluulennot Lissabonista. Majapaikatkin oli varattava etukäteen; viisi Espanjassa ja neljä Portugalissa. 

Taverna Basca Irati
Aamupäivällä ei ollut turhia kiireitä, pakkasimme loput tavarat ja ohjeistimme talkkarimme kukkien kasteluun. Naapurin pikkutytöt saavat syödä loput marjat puskista. Perinteet sikseen; joimme lähtöstoutit jo kotiterassilla. Hieman aikataulusta edellä laskeuduimme Barcelonaan, jossa oli pilvistä, mutta todella hiostavaa. Siirryimme lentokenttäbussilla (5,90€/hlö) keskustaan. Haimme La Ramblan varren kaupasta viinin mukaan ja etsimme majapaikkamme Carrer des Tallersista. Odottamani nuori neiti olikin vaihtunut käkkäräpäiseksi nuoreksi mieheksi, joka ohjasi meidät asuntoomme. Kapea parvekkeemme on Tallersille, ja sinne istuimmekin ottamaan tervetuloviinit. 

Travel Bar
Hannu soitti kuopukselleen, joka sattumalta myös on Barcelonassa. Sovimme alustavasti illallistreffit huomiseksi. Sataa ripsutteli, kun lähdimme syömään. Mieli teki pintxoja ja tapaksia ja suunnistimmekin suoraan Basca Iratiin, jossa söimme viidet erilaiset pintxot. Satoi edelleen ja matkamme tyssäsi seuraavaksi Travel Bariin, jossa saimme hyvät patatas bravakset, juustoa ja chorizoa. Kahvihammasta kolotti ja jäimme Boqueriasin lähelle Casa Guinartin suojaiselle terassille konjakkikahville. Pöytäseuraksi saimme hollantilaisen matkailuyrittäjän, joka asuu Espanjassa. 

Tibidabo
Yön nukuimme pätkittäin melko hyvin. Oli yllättävän hiljaista vaikka pidimme parvekkeen oven auki ja tuuletin hurisi helpottaen hellettä. Herätessämme emme olleet täysin varmoja ajasta, sillä kellot, puhelimet ja läppärit näyttivät eri aikaa. Laskimme sen olevan sen verran paljon, että oli aika ottaa kuoharit parvekkeella Hannun synttärin kunniaksi. Taivaskin selkeni ja päätimme toteuttaa suunnitellun Diibadaaban (lue Tibidabon) retken. Matkalla Plaza Catalunialle ostimme oman kadun leipomosta kinkkusämpylät. Myyjä arvasi (jostain?) meidät suomalaisiksi ja kertoi käyneensä Helsingissä ja julkisessa saunassa.

Templo del Sagrat Cor
Plaza Catalunialta lähti bussi Tibidaboon (2,95€/lippu) ja nousu korkealle alkoi. Onneksi tällä kerralla emme olleet niin hulluja, että olisimme lähteneet kävelemään. Jotkut betonireidet kyllä polkivat mäen ylös. Jätimme huvipuiston härvelit väliin ja katsastimme näköalatasanteet ja komean Templo del Sagrat Cor -temppelin ulkoapäin. 

Näköala Tibidabolta
Laskettelimme bussilla takaisin keskustaan, ostin Onnille tuliaisiksi Messi-paidan (tällä helteellä en jaksanut muuten shoppailla, vaikka Desigualin myymälöissä oli -50%:n ale). Harmituksemme oli suuri, kun viimeksi löytämämme tapasravintola Tapes Galdric on suljettu. Sen jälkeen teimmekin pitkän kävelylenkin Barri Goticissa ja La Riberan alueella, ennen kuin jäimme Travel Barin terassille syömään patatas bravakset ja paistetut mustekalarenkaat. Toinen harmitus; listalla luvattua cava sangriaa ei ollutkaan saatavilla.

Travel Bar
Suihkun ja hetken huilin jälkeen teimme Maijan ja Kristinan kanssa illallistreffit Iratiin. Tytötkin tykkäsivät pintxoista. Kävelimme vielä katedraalin kulmilla, aukioilla oli musiikki- ja akrobaattiesityksiä (Maijakin pääsi mukaan poikien esitykseen). Istuimme yhdelle terassille kahville, ennen kuin jätimme tytöt jatkamaan Barcelonan lomaansa ja me palasimme kämpille pakkaamaan. 



2 kommenttia:

  1. Sitä on näköjään asuttu lähes naapureina Barcelonassa...

    VastaaPoista
  2. Ei ole todellista! Vitsi kun olisi tiedetty, olisimme voineet mennä kimpassa syömään.

    VastaaPoista