lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivä


Pyhäinpäivä (ent. pyhäinmiestenpäivä) on minulle siinä mielessä merkityksellinen, että olen syntynyt kaikkien pyhimysten päivänä. Katson olevani myös matkailijoiden pyhimyksen (Kristoforos) suojeluksessa. Jotkut viettävät Pyhäinpäivänä Halloweenia, minä juhlin mieluummin kekriä syksyn taittuessa talveen.

Auton tavaratilassa kulkee aina mukana "hautausmaakassi", joka sisältää hanskat, kuokan ja hautakynttilöitä. Aurinkoisessa säässä ajoimme ensin Honkanummelle viemään kynttilät Hannun vanhempien haudalle. Matka jatkui Virkkalan Virekotiin, haimme äidin mukaan ja teimme sauvakävelylenkin hautausmaalla ja sankarihaudoille, ripotellen kynttilät isän ja mummujen haudoille. Palasimme kotiin rommikaakaolle ja ruuanlaittoon. Päivän teemana oli sitrus; lohta sitruuna-tillikastikkeessa ja kahvin kanssa sitruunajäätelöä ja pienet Limoncellot.



Juuri, kun ehdin kirjoittaa, etten pahemmin perusta amerikkalaisten Halloweenista, ovea kolkutti peräkanaa kaksi pelottavaa parivaljakkoa. Vältin karmaisevat kepposet snickerseillä, jotka olin piilottanut (Hannulta) keittiön yläkaappiin.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Ruotuun, mars!

Keravanjoki
Loma ja laiskottelu loppuivat nyt. Kolme reissuviikkoa = kolme lisäkiloa. Sää onneksi sallii vielä ulkoilun ja pihalla puuhastelun, sen lisäksi jatkoin Rekolan Raikkaan jooga- ja pilatestunneilla ja Korso Gymin zumbassa. Polkaisin Honkanummelle istuttamaan kanervat haudalle ja kävin katsomassa uimapaikkaani, jonka palvelut kaupunki on jo sulkenut. Uimista tulee kyllä ikävä, onneksi vielä voi fillaroida.

Ruokavalio keventyi väkisin, kun Balkanin raskaat ruuat, rasvaiset maitotuotteet ja juustot saivat jäädä lomamuistoihin. Aamupuuro, sosekeitot ja smoothiet ovat kova sana. 

Allakka alkaa taas näyttää mahdottomalta, pimeän ajan piristykseksi varasimme vielä Tallinna-viikonlopunkin. Hannun lomat on pidetty ja itsenäisyyspäivä osuu viikonlopulle, joten se vietetään tänä vuonna poikkeuksellisesti kotosalla, tai ainakin Suomessa. 

Alkoi olla yöpakkasia (syklaamit paleltuivat) ja pihan tammet tiputtivat lehtensä. Haravoin vielä kolmannenkin kerran, tuskin viimeisen, pyhinä jatkamme vielä pihan talvikuntoon laittoa. Kävimme Sirpan kanssa kertomassa Tikkurilan Martoille Naisten Pankin toiminnasta, toivottavasti saimme muutaman martan innostumaan Vantaan solun toiminnasta.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Syksyn pihapuuhia


Lauantaina oli huikea keli ja pyhitimme päivän pihahommille. Hannu veti nurmikon koneella, siinä menivät samalla pudonneet lehdet, minä haravoin pihatien. Tein sen jo keskiviikkona, mutta sitähän ei olisi mistään arvannut. Puut ovat toissayön myrskytuulen ja rankkasateen jäljiltä lähes lehdettömiä, eiköhän tämä riitä tältä syksyltä. Istutin syyskukat ruukkuihin, myyrät eivät enää syö sipulikukkiani, kun istutin nekin ruukkuun.


Sillä aikaa Hannu tutustui uuteen hankintaansa (Ural/KMZ), jonka hän oli roudannut Lohjalta kotiin, kun minä olin reissussa. Kävin koeistumassa sivuvaunun ja korkean takaistuimen, mutta en aio innostua asiasta, ennen kuin pyörä on ajokunnossa.

Sunnuntaina kävimme äidin luona ja kotimatkalla veimme Ilonalle nimpparilahjan. Noel ei juuri vierastanut, mutta ei suostunut vieläkään kävelemään minun nähteni. Kellot oli siirretty talviaikaan, ilta pimeni nopeasti. Hannu ripusti kuistin kattoon valoverkon ja avasimme glögikauden.

Nukkumatti, nukkumatti...


Niin paljon kuin pidänkin nukahtamisesta ja nukkumisesta, en enää (vanhemmiten) osaa nukkua. Luen kirjaa illalla, luen kirjaa yöllä. Yritän rauhoittaa mielen, ajattelen mukavia asioita. Harhailen kapeilla kujilla, kuljen harmaakivisissä kylissä ja asetun asumaan pieniin asuntoihin. Muistelen menneitä matkoja ja suunnittelen tulevia. Yritän rentoutua jooga-asanoilla ja -hengityksillä. 

Päiväunille en osaa enää pysähtyä, vaikka siihen tällä hetkellä olisikin mahdollisuus. Ulkoilen, lenkkeilen, käyn zumbassa, mikään ei tunnu auttavan. Toisaalta, ei minua pahemmin väsytäkään (niin kauan, kun ei tarvitse herätä aamulla aikaisin). Ehkä unentarve on vain yksinkertaisesti vähentynyt.

Hannua puolestaan valvottaa vaikeaksi todettu uniapnea, jonka hoitamiseen hän nyt kokeilee öisin maskia.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Keltainen kotiinpaluu

Helsinki Airport Railway Station

Ruska oli vallannut maiseman, kun laskeuduimme Vantaalle. Sää tuntui jäätävältä, onneksi oli sentään aurinkoista. Palasimme kotiin junalla ja vasta nyt (kun yksi junavuoro oli peruttu) oli aikaa ihailla lentokentän juna-aseman hienoja taideteoksia.


Koivunlehdet olivat puolestaan vallanneet pihamme, toivottavasti kipeä olkapääni kestää haravoimisen. Lähdin heti kauppaan hakemaan jääkaappiin täydennystä, 30 euron ruokakassi tuntui kohtuuttoman kalliilta Balkanin hintatason jälkeen. Pistin pyykit pyörimään, Hannu tsekkasi fillarimme ja tein meille lohipastan; sopivaa kotiinpaluuruokaa. Oli yllätys huomata, että suomalainen vessapaperi on paljon surkeampaa kuin Balkanilla.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Tuulinen Trogir


Vettä satoi koko yön. Aamupäivällä sade taukosi hetkeksi ja Hannu kävi leipomossa. Söimme myöhäisen aamiaisen ja rupesimme laiskottelemaan. Viimeisenä lomapäivänä emme päässeet kävelylenkeille eikä uimaan. Miten käy jääkaapissa olevan lenkkioluen?


Lounaaksi söimme hyvää juustoa kuivattujen viikunoiden kera ja tuoreita hedelmiä. Torkuimme pikkupäikkärit, sillä aikaa tuuli tyyntyi täysin ja uudelleen alkanut sade taukosi. Puolitimme viimeisen tamnon parvekkeella, ennen kuin seuraava sadekuuro ajoi meidät takaisin sisälle ja netin ihmeelliseen maailmaan. Onneksi käytössämme oli mukava majapaikka, jota voimme lämpimästi suositella.
 


Illan tullen sade loppui ja kävelimme Trogirin vanhaan kaupunkiin syömään. Etsimme Ruzmarin Restorania ja kun vihdoin löysimme sen sokkeloisilta kujilta, se oli jo sulkenut ovensa. Merellistä pizzaa teki mieli ja jäimme Pizzeria Kristianin terassille. Alkupalaksi tilasimme dalmatialaisen lautasen (juustoa ja leikkeleitä), jälkiruuaksi pienet juomat. Talo tarjosi toiset juomat, jotka joimme syntymäpäiväni kunniaksi (meni vielä toleranssiin). Palasimme kämpille pakkaamaan, perheen poika antoi passimme ja kertoi englanniksi, että vanhemmat ovat vielä ostoksilla.


Minun yhdeksäs Balkanin (8. Kroatian) reissuni on päättymässä. Sää on ollut varsin vaihteleva, mutta matka hieno. Hannu on pitänyt tämän vuoden lomansa, minun lähitulevaisuuden suunnnitelmat ovat täysin ilmassa, mutta keväällä on taas odotettavissa uusi, mielenkiintoinen reissu. Vannomatta paras, mutta Balkan kutsuu taas jonain vuonna.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Okrug Gornji +28°


Pilvet kaikkosivat taas taivaalta aamupäivän aikana ja suunnittelimme omat kävelylenkkimme. Tarkoitukseni oli kävellä sekä Okrug Gornjiin, että Okrug Donjiin, Hannun kävellessä samoille hoodeille missä minä eilen pyörin.



Ohitin Okrug Gornjin sataman ja jatkoin kävelyäni pitkin rantatietä. Matkan varrella oli useita mukavia uimapaikkoja ja paljon vuokrahuoneita, samoin paikallisasutusta ja kauniita pihoja kukkineen, puutarhapalstoineen ja hedelmäpuineen. Rantatie päättyi kosteaan metsäpolkuun, käännyin takaisin ja lähdin nousemaan rinnettä ylös etsien päätietä Okrug Donjiin. Matka olisi kuitenkin ollut pitkä ja tylsä, joten päätin palata kujia myöten Okrug Gornjiin ja löysin samalla auki olevan ravintolan, jonne voisimme tulla illalla syömään.


Lähetin Hannulle viestin, että olen jo sopimassamme treffipaikassa, Club Havannassa. Hänen saavuttuaan otimme lenkkioluet ja palasimme kämpille, vaihdoimme vaatteet ja lähdimme uimaan "privaattirannallemme". Lounaaksi tein juustoisen hedelmäsalaatin. 



Illalla kävelimme omaa kotikatuamme Okrug Gornjiin ja Restaurant Leonardoon, jossa söimme hyvin ja taas kerran liikaa; kahdet alkusalaatit ja kahdet pääruuat juomineen.


lauantai 17. lokakuuta 2015

Päiväkävely Albaniaan, ei vaan Arbanijaan (+27°)

Apartmani Panorama Trogir

Jossain vaiheessa yötä satoi rankasti ja syöksyin parvekkeelle siirtämään kaikki kastuvat suojaan. Tuolien pehmusteet olivat jo ehtineet hieman kostua ja nostin ne keittiöön. Ehdin miettiä murheissani, että uimiset on nyt uitu. Aamulla oli kuitenkin aurinkoista ja tyyntä, Hannu haki lähileipomosta tuoreen, tumman leivän ja katoimme aamiaisen aurinkoiselle parvekkeelle.


Lähdimme omille kävelylenkeillemme ja sovimme treffit ensimmäiselle sillalle. Olimme harkinneet fillareiden vuokraamista, mutta useat vuokraamot olivat jo sulkeneet kautensa. Saari on sen verran suuri, että kävellen sitä ei pysty kiertämään. Kiersin niemen toiselle puolelle ja lähdin kävelemään Trogirista Arbanijaan päin. Ohitin pienvenesataman (lentokoneet laskeutuivat salmen toisella puolelle Kaštelan lentokentälle) ja EU:n kuusi vuotta tukeman tietyömaan, josta valmista ei näytä tulevan vieläkään.


Mastrinkan kylässä on monia majoituspaikkoja ja mukavan näköisiä uimarantoja, mutta myös paikallisasutusta, leipomo ja kauppa. Ukot istuivat rannassa ongella ja joku näytti olevan snorklaamassa. Kävelin Arbanijaan asti, kävin Svetog Križan dominikaaniluostarin hautausmaalla ja lähdin kävelemään samaa tietä takaisin.


Treffit olivat samalla sillalla kuin joskus vuosia sitten ja otimme lenkkioluet sillan viereisessä kuppilassa. Tarkoitukseni oli tehdä kevytlounas torin hedelmistä, mutta suunnitelmat menivät uusiksi, kun huomasimme läheisen Fast Food Big Maman mahtavat mahdollisuudet. Useasta herkusta valitsimme kebabtortillat (yhteensä noin 6€), joissa ei ollut ainakaan täytteessä pihistelty.

Fast Food Big Mama
Syötyämme hain kuitenkin torilta vielä tuoreita hedelmiä ja pussillisen kuivattuja viikunoita, eihän sitä tiedä, vaikka huomenna sataisi. Nousimme oikotietä (noin 600m) kotikonnuille, vaihdoimme vaatteet ja silpaisimme uimaan. Aurinko lämmitti ihanasti, mutta emme viihtyneet kauan askeettisella rannalla. Seurasimme yhden pienen purjeveneen saapumista rantaan tyvenessä; mies makasi veneessä mahallaan ja kauhoi vettä käsillään. 

View from Apartmani Panorama Trogir

Poissa ollessamme lukkoseppä oli käynyt vaihtamassa ovemme lukkopesän ja saimme käyttöömme toisenkin (Trogirin kaupunkiin päin olevan) parvekkeen. Hääseurue ohitti majapaikkamme torvet soiden. Keitimme iltapäiväkahvit ja seurasimme lentokoneiden ylilentoa ja auringon laskua. Kuudelta se meni jo piiloon ja ilta alkoi hämärtyä.


Vaikka emme olekaan millään sniiduilubudjetilla liikkeellä, emme enää halunneet valkoisten pöytäliinojen ravintoloihin ja vatsakin oli vielä täynnä päivän kebabin jäljiltä. Pimeässä illassa kävelimme keskustaan ja yritimme etsiä jotain mukavaa paikallista kuppilaa, mutta löysimme vain baareja. Yhteisestä päätöksestä suunnistimme sillan yli Big Mamaan ja ostimme kaksi
ćevapčićia (molemmissa seitsemän jauhelihapötkylää). Kiikutimme illallisemme kotiin ja söimme vaihteeksi sisällä, sillä ilta oli jo viilentynyt. Uuh, aivan liikaa syömistä yhdelle päivälle!!!

perjantai 16. lokakuuta 2015

Trogir, Čiovon saari


Aamulla oli aikainen herätys, kun lähdimme 7.35 katamaraanilla Splitiin. Tuuli oli yön aikana tyyntynyt ja taivas kirkastui. Saavuimme Splitiin niin aikaisin, että ehdimme 9.00 Trogirin bussiin. Perillä ostimme leipomosta burekit, jotka istuimme syömään rantapromenadin varrelle. Kävelimme "oikopolkua" kukkulan yli kohti majapaikkaamme, mutta valitsimme vahingossa pidemmän reitin. 


Löysimme Apartments Panorama Trogirin, jossa huoneemme olisi valmis vasta kahdelta. Jätimme tavarat emäntämme Jasminen huostaan ja kävelimme rantatietä eteenpäin ohi uimarannan, leirintäalueen ja kohti Okrugin venesatamaa. Istuimme rantakahvilaan oluelle aikaa kuluttamaan. Kotimatkalla kävimme kaupassa ja vietimme jonkun aikaa majapaikkamme pihalla, ennen kuin isäntäväki johdatti meidät siistiin, vastaremontoituun huoneistoomme. Jasmine toi meille tervetulojuomaksi pikkupullon yrttilikööriä (paikallista rakijaa). Harmi vain, että ulko-oven lukko ei oikein toiminut. Sitä korjatessaan isäntämme Frane lukitsi itsensä sisäpuolelle seuraksemme. Onneksi toiselta parvekkeeltamme on käynti naapurin parvekkeelle ja alas meneviin rappuihin, saimme avaimet ja pääsemme kulkemaan sitä kautta kotiimme. 


Tien toiselta puolelta lähtevät raput alas rantaan ja kävimmekin heti uimassa. Vesi oli yllättäen kylmempää kuin Hvarilla, vaikka oli aivan tyyntä. Suihkun jälkeen istuimme ilta-auringossa parvekkeella, ennen kuin lähdimme Trogirin vanhaan kaupunkiin syömään hyvät ateriat Fontana Kod Zesa -ravintolaan.


Jälkiruuaksi ostimme jäätelöt yhdestä monista kioskeista, ennen kuin palasimme tähtikirkkaan taivaan alla oikotietä Panoramaan.



keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Hvarin saari


Katamaraanin kyydissä tuli muitakin suomalaisia viettämään lomaansa Hvarille. Ohitimme satamassa huoneentarjoajat ja kävelimme niemen toiselle puolelle Apartments Julijaan, jossa Tina odottelikin meitä. Hän olisi hakenut meidät autollaan satamasta, jos olisimme soittaneet etukäteen. Olimme varanneet edullisemman alatason majoituksen terassilla, mutta saimme samaan hintaan yläkerran parvekkeellisen kaksion. 

Kävimme marketissa, vaihdoimme vaatteet ja kävelimme seuraavalle niemelle, josta laskeutuvat raput suoraan mereen. Taivas oli vetäytynyt pilveen ja vesi tuntui lämpimältä. Suihkun jälkeen otimme aperitiivit, varustauduimme sateenvarjoin ja kävelimme keskustaan. Menimme (taas) syömään Bountyyn, jonka omistaja oli muistavinaan meidät. Kotimatkalla satoi raivoisasti ja kadut tulvivat vettä. Alkoi taas tossujen kuivattelu; aika epätoivoista puuhaa ilman lattialämmitystä tai lämpöpattereita. 


Aamulla oli tuulinen poutapäivä. Aamiaisen jälkeen Hannu lähti kävellen kiertämään niemen ympäri, minä en lähtenyt linnoitukselle (neljättä kertaa), vaan kävelin keskustan rinteitä ylös, alas. Bountyn kohdalla aallot löivät yli satama-altaan ja kastelivat koko kävelykadun. Nousin sen takaa yhtä rinnettä ylös, jatkoin päätietä pitkin ja palasin keskustaan toista rinnettä alas. Hain torilta salaattiaineet ja kuivattuja viikunoita. Nousin kujia ja rappuja myöten hautausmaalle ja palasin kämpille.


Oli niin hiostava ilma, että oli pakko käydä suihkussa ja pestävä päivän pyykki. Tonnikalasalaattiin puristin tuoreen granaattiomenan siemeniä ja jälkiruuaksi oli tarjolla (melkein kuivattuja) viikunoita. Pidimme parin tunnin siestan, sen aikana taivas synkkeni uudelleen.


Illan pimennyttyä kävelimme keskustaan Pizzeria Mizarolaan, jonne oli kokoontunut myös iso suomalaisryhmä (jonkun synttäreiden viettoon). Syötyämme haimme läheisestä Konzumista vielä kirsikkaisen digestiivin. Jossain kaukana salamoi, ilma oli tuulinen, mutta kuiva. Kämpillä istuimme parvekkeelle vilvoittelemaan.


Torstai-aamukin oli tuulinen ja lämmin. Kävin aamupäivällä ostamassa seuraavan aamun lauttaliput takaisin Splitiin. Kävelin keskustan läpi ja ohitin hotelli- ja uima-alueet, jotka olivat jo hiljaisia; paikat olivat sulkeneet kauden. Rannan kävelykatu päätyi suljettuun rautaporttiin, käännyin takaisin kohti keskustaa. Ja pitihän minun käyttää kameran miniatyyrivalintaa...


Hannu oli jo palannut omalta kävelylenkiltään kämpille ja tein meille lounassalaatin tyhjentäen samalla jääkaapin.


Siestan aikana taivaanranta kirkastui ja sain houkuteltua Hannun uimaan, vielä viimeisen kerran Hvarilla, tällä reissulla. Minä menin rapuista mereen, hän rannalta. Vesi oli niin lämmintä, ettei juurikaan virkistänyt. Illalla taivas oli jo osittain tähtikirkas, kun jäimme syömään pastat rantakadun varrelle Mama Leonaan.


tiistai 13. lokakuuta 2015

Split


Nousin kahdeksalta kahvinkeittoon ja pakkaamaan. Kävelin lähimmälle bussipysäkille ja 9.10 bussi noukki minut kyytiinsä. Matka Splitiin kesti lähes tunnin, bussi kulki rantatietä läpi kaikkien kylien, joihin useimpiin se myös pysähtyi. Kaupunki on entuudestaan tuttu ja jäin oikealla pysäkillä pois kyydistä. Ostin Jadrolinijan kioskista liput Hvarille. Ehdin lukea sähköpostini nettikahvilassa (Hannun lento on ajassaan) ja kävellä satamakatua moneen kertaan, ennen kuin shuttle bus lentokentältä saapui. Otimme oluet, vaihdoimme valuuttaa ja söimme take away -lounaan, ennen kuin asetuimme katamaraaniin istumaan.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Omiš, Kroatia



Pirjo lähti tien toiselle puolelle odottamaan Dubrovnikin bussia hieman ennen meitä. Ensimmäinen bussi vilkutti valoilla, että se on täynnä, onneksi hänen ei tarvinnut kauan odottaa seuraavaa ja matka jatkui ennen kuin meidän bussimme saapui. Lähdimme Marjukan kanssa samalla bussilla, minä Omišiin, Marjukka Zadariin.

Poistuin bussista ennen kaupunkia halkovaa jokea. Tiesin majapaikkani sijaitsevan joen toisella puolella, suunnilleen camping-alueen kohdalla. Ensimmäinen vastaantulija neuvoi minut kääntymään takaisin sinne, mistä olin tulossa, toinen tarjosi majoitusta camping-alueelta ja kolmas (pariskunta) vei minut autollaan suoraan majapaikkaani. Rouva soitti ensin emännälleni, joka tulikin pihalle vastaan. Hän puhui saksaa (minä en) ja kertoi käyneensä Saksassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Pietarissa. Minulle ei selvinnyt, oliko kyseessä lomamatka vai sodanaikainen pakomatka (Pietarista päätellen lomamatka). Sain valita ylimmäisen kerroksen kahdesta kaksiosta mieleiseni, otin valoisamman ja asetuin taloksi. Rouva vielä kalusti käytävän päässä olevan parvekkeen, johon paistaa aamuaurinko. Harmi vain, että kävi niin kuin Dubrovnikissakin; nettiyhteys ei läppärilläni toimi tässäkään majapaikassa. Kokeilin vianmääritystä, mutten tullut hullua hurskaammaksi. Nyt kun olen yksin, en voi turvautua seuralaisteni nettiyhteyteen, joten olen taas tavoittamattomissa. Käynnistin koneen asennuksen, mutta siitäkään ei ollut mitään apua. Huomasin sattumalta, että keittiön kaapin päälle oli nostettu käyttämättömän näköinen kahvinkeitin. Eihän täällä kukaan keitä kahvia keittimellä...

Lähdin kävelemään päätietä kohti bussiasemaa ja jäin matkalla Caffe bar Štacijan terassille oluelle. Nettiyhteys toimi erinomaisesti ja sain lähetettyä sähköpostit, samalla päivitin blogini.


Alkoi taas sataa ja jäin samalla kastumisella keskustaan syömään Restaurant Miloon. Yhdistin lounaan ja päivällisen; kanasalaatti, ćevapčići ja vaihteeksi punaviiniä. Tarjoilijapoika lupasi, että huomenna on poutapäivä, silloin voisin mennä vaikka uimaan.


Intuitioni oli taas oikeassa, kaupunki on varsin viehättävä, vanhan kaupungin sisäkujilla tulee vahvasti mieleen Kotor (tosin paljon pienemmässä mittakaavassa). Kotimatkalla poikkesin kauppaan ostamaan aamujogurtit ja hedelmiä. Mandariinisato on juuri kypsynyt ja niitä myytiin teiden varsilla varsinkin Bosnia-Hertsegovinan puolella. Kämpillä keitin kahvit (joku on sittenkin käyttänyt keitintä, siinä oli vielä vanhat purut). Parvekettani vastapäätä oleva talo taitaa olla paikallisten asuttama, sen takana on Dubrovnik-Split –päätie. Sammutin valot, sytytin tuikut ja kuuntelin sateen ropinaa. Tuntuu, että olen tämän talon ainoa asukas.
 


Kun heräsin aamulla, taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Pesin pyykit ja ripustin ne parvekkeelle kuivaustelineeseen. Yritän kuivattaa myös nahkakenkiäni, jotka kastuivat eilen. Kävelin tien toiselle puolelle täysin autiolle hiekkarannalle, vieressä on camping-alue, jossa näkyi olevan vielä joitakin perheitä lapsineen ja koirineen.

These boots are made for walking...
Kävelin joen aurinkoista puolta, kunnes kävelytie päättyi maantiehen, palasin takaisin ja kolusin vanhan kaupungin kujia, jotka useimmat päätyivät jonkun pihaan tai portille. Etsin reittiä ylös linnoitukselle, mutta se jäi löytymättä. Kävin vielä satamassa, ennen kuin istahdin Caffe bar Štacijan terassille. Kahvila on sisältä meluisa ja savuinen, mutta nettityhteys toimii salamannopeasti. 


Kävelin keskustasta kotiin (suorinta tietä reilu kilometri) rannan kautta ja hain leipomosta lounaaksi tonnikalapitan ja iltapäiväkahville baklavan. Lounaan jälkeen kävin uimassa; hienoa hiekkarantaa riittää molempiin suuntiin silmänkantamattomiin, eikä ketään ollut uimassa. Vesi oli lämmintä, puhdasta ja kirkasta, kuten Kroatiassa kuuluukin.


Auringonlaskun aikaan kävelin keskustaan ja kävin vakikahvilassani lukemassa sähköpostit. Illalliselle menin kalaravintola Puljisiin. Asiakkaina oli mm. nuori saksalaispariskunta kuusiviikkoisen vauvansa kanssa. Henkilökunta oli aivan myyty nuorenmiehen edessä ja äiti ohjattiin jonnekin yläkertaan syöttämään vauvaa. Laskun mukana sain kirsikkaisen digestiivin ja kaupunkikartan, mistä saattaa joskus olla hyötyä; kyllä tänne voisi tulla toisenkin kerran. Kotimatkalla poikkesin pieneen kirkkoon, jonka parvella kuoro harjoitteli. Kämpillä pakkasin tavarani ja istuin parvekkeella ihailemassa tähtikirkasta taivasta. Toivottavasti se lupaa hyvää keliä seuraaville päiville.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Gradac, Kroatia

Jablanica, matkalla Gradaciin
Kuskimme Arman saapui hyvissä ajoin ennen kymmentä. Olimme turhaan huolehtineet, löytääkö hän majapaikkamme, sillä hänellä on asunto Sarajevossa ja hän oli saapunut jo illalla. Asuntoa asuttaa tällä hetkellä Sarajevossa opiskeleva siskon poika.

Ajoimme samaa kaunista reittiä kuin tullessakin, tällä tavoin kuskimme vältti moottoritiemaksut. Rinteillä näkyi jo ruskaa. Kurveissa tie oli kolmikaistainen, meidän ei tarvinnut pelätä henkemme puolesta. Mitä pidemmälle ajoimme, sen enemmän sää kirkastui, Konjicissa oli jo aurinkoista. Kaupungin kerrostalojen ulkopuolella oli isot halkopinot, tarvitaanko niitä keskuslämmitykseen, puuhelloihin vai kamiinoihin?

Pyysimme Armania pysähtymään ja pidimme kalliin kahvipaussin Jablanicassa, Restoran Kovačevićissa. Siinä menivät kuskimme tipit. Ohitimme Mostarin kaupungin yläpuolelta. Rajalla bosnia-hertsegovinalaisia virkailijoita huvitti, kun Arman pyysi puolestamme leimat passeihimme. 

Gradac

Apartments Mateljak sijaitsee aivan Dubrovnik-Split -päätien varrella ja Arman pysäytti majapaikan eteen. Talojen takana kohoaa upea vuoristo ja parvekkeeltamme on merinäköala. Kannoimme tavarat ylös huoneeseemme ja lähdimme laskeutumaan rinnettä rantakadulle. Kovin oli hiljaista, useimmat kahvilat ja ravintolat olivat jo sulkeneet kauden. Otimme tervetulo-oluet ja kävelimme rantakadun lähes päästä päähän.


Päätimme jäädä samalla kävelyllä syömään Pizzeria Gustirnaan. Kävimme kaupassa ja kävelimme mäen ylös kämpille. Marjukka jäi pyykkäämään, kun me Pirjon kanssa silpaisimme pimentyvässä illassa uimaan. Ilma oli lämmin, vesi oli lämmintä, toivottavasti sääennuste ei pidä paikkaansa ja saamme huomennakin aurinkoisen päivän. 


Onneksi tuli kuvat otettua jo perjantaina. Yöllä alkoi sataa ja tuulla, sitä riitti koko seuraavan päivän. Meillä oli lukemista, nettiyhteys ja musiikkia ilonamme. Jääkaapissa kylmenevä tumma olut oli ansaittava, puin sateenpitävät vermeet päälleni, kävelin alas rantakadulle ja jatkoin matkaa rantaa myötäilevää kävelytietä kohti seuraavaa kylää. Käännyin takaisin, kävin kirkonmäellä ja hain leipomosta lämpimäisiä lounaaksi. 



Iltapäivähuilin jälkeen varustauduimme Pirjon kanssa sadevarustein (eivät tulleet turhaan mukaan) ja laskeuduimme rantakadulle. Marjukka jäi kämpille potemaan vatsatautia. Menimme Konoba Naše Malo Mistoon syömään salaatit ja merelliset risotot/pastat. Ravintolan ulkopuolella kylänmiehet yrittivät pelastaa pieniä kalastusveneitä kolhimasta toisiaan kovaa puhaltavassa tuulessa. Ravintolaan tuli muitakin (saksalaisia) asiakkaita, oli mukavaa istua myrskyltä suojassa. Syödessämme sadekin taukosi ja pääsimme palaamaan kuivuneisssa vaatteissa majapaikkaamme. Yöllä ukkosti ja salamoi.