sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Manarola ja Riomaggiore

Manarola
Hyppäsin aamulla shuttle bussista pois Manarolan tienhaarassa ja kävelin lähes koko matkan maantietä pitkin (4 km). Ajattelin säästää eilen rasittuneita jalkojani ja kävellä tänään vain tasamaalla. Tunnelilta en säästynyt tälläkään matkalla. Manarola on kaunis pikkukylä ja täynnä turisteja, ei mitenkään yllättävää.

Manarola
Aamupäivän aurinko oli kuvaamisen kannalta väärässä suunnassa, tänne pitäisi tulla auringonlaskun aikaan. Kävelin opasteiden ohjaamana Via dell' Amoren suuntaan, mutta se on vielä suljettuna kivivyöryjen takia. Se olisi ollut hieno reitti takaisin Riomaggioreen. 

Manarola
Palasin keskustaan ja lähdin sittenkin kapuamaan rappuja ylös vuorelle ja toista kautta alas Riomaggioreen. No can do, minkäs sitä itselleen mahtaa. Reidet huusivat Hoosiannaa jyrkässä ylämäessä ja korkeissa kivirapuissa, jotka olivat lähes liikaa lyhyille jaloilleni. Onneksi kuitenkin tein sen näin päin, laskeutuminen Manarolaan näytti hengenvaaralliselta, silti reitillä tuli vastaan myös lapsia ja vanhempaa väkeä kävelysauvoineen (siis vielä vanhempia kuin minä). Jalkinevalikoimaa oli taas laidasta laitaan; yksi japanilaispari tuli vastaan flip flopeilla. 

Manarola
Maisemat olivat kyllä huikeat, varsinkin kun aurinko paistoi. Mitähän tämä on kesällä, kun on +40 astetta ja polut ruuhkaisia? Kirkonkellot saattoivat minut matkaan kun lähdin Manarolasta ja toivottivat tervetulleeksi Riomaggioressa.

Riomaggioren juna-asema
Päästyäni Riomaggioreen suuntasin suoraan Vertican Barin terassille päivittäiselle tummalle oluelleni. Hetken harkitsin salaatin tilaamista, mutta sitähän saa kotonakin, paistettuja mustekaloja harvemmin. Juttelin naapuripöydän ruotsalaispariskunnan kanssa vaellusreiteistä, ennen kuin hain Tutti Frittistä tötteröllisen noita merenherkkuja.

Riomaggiore
Käväisin taas pikkusatamassa. Eivät kaikki pelkää kylmää vettä tai aallokkoa, sillä jyrkältä kallionlaelta paikalliset nuoret miehet sukelsivat mereen ja kiipesivät sen jälkeen takaisin pitkin kallion kylkeä. Hullun hommaa! Hain kaupasta Chiantin ja palasin paikallisbussilla Biassaan. 

Riomaggiore
Hostelli oli hiljainen, taisi olla vain respan tyttö paikalla. Tullessani sain veloituksetta pyyhkeen ja aina, kun tunisialainen siivooja vie sen mennessään, käyn hakemassa uuden puhtaan pyyhkeen. Huuhtaisin päivän pyykit, kävin suihkussa ja menin lasilliseni kanssa kirjoittelemaan valoisaan oleskelutilaan, jonka ikkunaseinistä voi ihailla ympäröivää maisemaa.

Biassa
Olen nyt nähnyt kaikki viisi Cinque Terren kylää. Kävelemättä jäi vain Manarola-Corniglia -väli. Se, samoin kuin Via dell' Amore jäävät seuraavaan kertaan. Huomenna yritän löytää sen pahuksen Porto Veneren. 

Johtuiko sitten sunnuntaista vai kokin kuumasta seurustelusuhteesta, että keittiö avattiin vasta kahdeksan jälkeen. Pastan valmistumista odotellessani sain lämpimät leivät viinin seuraksi. Teneriffalaisetkin olivat käyneet Manarolassa ja osuneet romanttiseen kosintahetkeen, joka oli saanut spontaanit ablodit. Kun kuuntelin Gabrielin puhetta, vasta nyt huomasin, että hän puhui englantia kuin joku mumbailainen. He kertoivat olleensa kolme vuotta Englannissa, ehkä Gabriel oli ollut töissä jossain intialaisravintolassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti