Hain Onnin ja Ilonan perjantaina koulusta ja pizzat luvaten vein heidät katsomaan isomummua Virekotiin. Helteinen ilta kului pihalla, kunnes sain houkuteltua ipanat saunaan ja syömään. Nukkumaan piti mennä ajoissa, sillä koulun kevätjuhla alkoi jo aamukahdeksalta.
Kevätjuhla sisälsi musiikkiesityksiä, stipendien jakoa ja puheita. Uusi rehtorikin liikuttui, kun saatteli puheellaan kuutosluokkalaiset jatkamaan opintojaan syksyllä toiseen kouluun. Luokka oli tehnyt hienon historiikin yhteisistä vuosistaan ja luokanope ("huonot vitsit, mutta hyvä huumorintaju") räppäsi yhteisessä musiikkiesityksessä.
Lopuksi laulettiin suvivirsi, joka viimeistään sai minut liikuttumaan. Menin Ilonan luokkaan seuraamaan todistustenjakoa. Ilona, jota ei juuri koskaan saa kuvata, halusi itsensä kuvattavaksi jonkun kaverinsa pikkuveljen ja oman opettajansa kanssa. Onni ja Ilona läpäisivät luokkansa ja saivat hyvät todistukset, toki parannettavaakin jäi.
Loppupäivä sujuikin lastenhoidon osalta helposti. Kun sain ipanat ruokittua, he katosivat naapuriin leikkimään kavereidensa kanssa. Tuskin koskaan kotonakaan on näin paljon aikaa istua auringossa kirjaa lukien... Anna soitti ja kertoi Sofian saaneen yllättävänkin hyvän todistuksen.
Harmillista, että sää muuttui koleaksi heti, kun koululaiset pääsivät kesälaitumelle. Ei ollut asiaa rannoille, hyvä kun tarkeni ulkona olla. Kävin kirjastossa lainaamassa, ostamassa ja ottamassa (kierrätyshyllystä) lisää lukemista. Lämpimikseni aloitin verhojen ja ikkunoiden pesun. Onneksi voin tehdä sen vaikka ikkuna kerrallaan, kun seuraavat perhejuhlatkin ovat vasta elokuussa.
Tiistaina pörräsin autolla ensin Honkanummelle kastamaan kukat. Etsin Ikeasta kukkaruukkuja, mutta ne olivat kaikki suojaruukkuja (ilman reikää). Mutta kynttilöitähän voi aina ostaa, niitä ei ole koskaan liikaa. Tikkurilassa kävin labrassa ja passikuvassa. Palkitsin itseni Dixin Hao Kingin lounasbuffetilla.
Alkukesän kirjat:
Michael Cunningham "Lumikuningatar", Cunningham on ikuinen ihastukseni, pidän hänen kirjoitustyylistään ja suhteestaan kirjojensa henkilöihin. Päähenkilö Barrett näkee talvisena iltana taivaalla valoilmiön, jonka epäilee vaikuttavan läheistensä elämänkulkuun. Asia vaivaa hänen mieltään vuosia ja hän etsii vastausta käymällä kirkossa istuskelemassa. Vuodet vierivät ja kirjan henkilöiden elämänvaiheet muuttuvat, mutta Barrett ei lopeta valoilmiönsä miettimistä.
Patrick deWitt "Sistersin veljekset". Varsin eriluonteiset veljekset ratsastavat pitkin kultakuumeen riivaamaa Kaliforniaa 1800-luvun puolivälissä. Hulvaton länkkäri, jossa ei puutu yllättäviä käänteitä, ruumiista puhumattakaan. Lopetettuani kirjan lukemisen iltaisin pitää kerätä hylsyt sängyn viereltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti