perjantai 8. heinäkuuta 2016

Riika

Koska saavuimme Kaunasiin vasta puoliltaöin, sovimme aamiaisen tuntia myöhemmäksi ja matka jatkui vasta yhdeksältä. Kuski pakkasi laukkuni niin, että se on helppo ottaa pois Riiassa. Lounastauko oli keskustan ulkopuolella Lido-ravintolassa. Minäkin kävin salaatilla, koska olimme sopineet Hannun kanssa illallisen vasta kahdeksaksi. Minut tiputettiin tavaroineni Stockan kulmalla, josta oli lyhyt kävelymatka hotelliimme.

Kun minulla Kaunasissa oli yksin 2hh, niin Hotelli Irinassa meillä kahdella on 1hh (Booking.comin kautta varattu small double room). Palasin respaan pyytämään lisätyynyn, -peiton, pyyhkeet ja juomalasin. Siivoojan saapuessa pyysin vielä ylimääräisen vessapaperirullan ja lisää henkareita, koska säilytystilaa ei ole lainkaan. Onneksi huoneen ikkuna on sisäpihalle ja varjoon päin. Tarkoitukseni oli lähteä samantien kaupungille, mutta suihkussa käytyäni jäinkin lepäämään ja odottamaan Hannua. 

 Illan tullen kävelimme vanhaan kaupunkiin ja istuimme terassille Polar Monkeys Silver Back -oluelle, ennen kuin menimme Pétergailisiin illalliselle. Minun alkuruuaksi tilaamani kermainen savulohi-pinaattikeitto tarjottiin kukkaruukussa ja pääruuat (minulle ankkaa, Hannulle lammasta) olivat nekin suussasulavia.




Lisäksi pullo hyvää Rieslingiä, lasku alle 55€, eikä siihen lisätty kokintervehdystä (pienet sillileivät) eikä mainiota leipää kolmella eri levitteellä. Syötyämme kävimme Rimissä ostamassa Hannulle pullovettä. Kymmenen jälkeen Latviassa ei enää myydä alkoholia ja otimme digestiivibrandyt hotellimme baarissa.

Pidimme ikkunan auki koko yön, ulkoa kuului ilmalämpöpumppujen hurinaa. Lauantaille ei ollut mitään aikataulua, taisi olla ensimmäinen aamu tällä reissulla ilman ajastettua herätystä. Kävimme kaikessa rauhassa hotelliaamiaisella, ennen kuin jalkauduimme ulos. 

Kävelyteitä ja kauniita, kukkaistutuksin koristeltuja puistoja pitkin saavuimme ortodoksikirkolle, jonka kupolit olivat saaneet uuden kultauksen viime käyntimme jälkeen. Jatkoimme kävelyä kohti vanhaakaupunkia, välillä pitkin joenvartta.


 
Kuvattuamme kaupungin nähtävyyksiä jäimme  Aldaris portereille yhdelle helteiselle terassille lähellä raatihuoneentoria. Pois lähtiessämme kävimme tekemässä pöytävarauksen illaksi Il Patioon.

Tsekkasimme lentokenttäbussin huomisen aikataulun ja menimme alikulun kautta zeppeliinihalleille. Kävelimme läpi kaikki kauppahallit ja ulkotorit. Sieltä olisi saanut mainiot piknik-eväät, mutta meitä alkoi jo väsyttää ja haimme Rimistä piirakat ennen kuin palasimme hotelliin suihkuun ja huilimaan.



Joogaryhmällekin oli tarjolla opastettu kävelykierros Riian keskustassa iltapäivällä, mutta tämä riitti meille tällä kertaa. Enköhän ehdi tutustua muihin joogaajiin ensi viikon aikana.

Siestan vietettyämme kävelimme auringonpaisteessa Il Patioon ja peruimme kellarikerroksen pöytävarauksemme jäämällä terassille istumaan. Aperitiivien jälkeen jaoimme yhteisen alkuruuan ja pizzan.



Digestiiveiksi tilasimme kahvin ja ensimmäiset Riga balsamit. Oli lempeän lämmin ilta ja kävelimme vielä vanhassa kaupungissa. Terasseilla oli musiikkiesityksiä ja kävelykaduilla paljon porukkaa liikkeellä. 



Illan hämärtyessä palasimme hotelliin, pakkaamisen jätimme aamuun.
Päivän kaupunkikävelyt yhteensä 11 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti