perjantai 5. elokuuta 2016

Augustibluus, Haapsalu

http://www.augustibluus.ee/
"Helsinki on remontissa, lähde Tallinnaan!" kehottaa Eckerö Line mainoksessaan Helsingin keskustassa. Niinhän me teimme ja juutuimme perjantai-iltana Tallinnan keskustan raidetöihin ja niiden harhauttamana Hannu kiersi lenkin Lasnamäen kautta, ennen kuin pääsimme Haapsaluun päin menevälle motarille. Jätimme auton parkkiin Annen ja Terryn asuintalon kulmalle ja kävelimme kohti linnoitusta.

Haapsalu on vielä mukavampi kaupunki, mitä edelliskäynnistä muistin. Se tuntui jotenkin suuremmalta, kun joka paikka oli täynnä pörinää ja pop-up -terassiravintoloita. Onhan se muutenkin kasvanut ja vilkastunut, kun isoja kauppakeskuksia ja marketteja on tullut lisää.

Ystävämme ja heidän tuttunsa istuivat linnoituksen ulkopuolella terassilla, jonka varjo suojasi satunnaiselta sadekuurolta. Oli sen verran myöhäistä, ettei enää kannattanut ostaa konserttilippua ja musiikki kuului linnoitukselta muutenkin kohtuuhyvin. Söimme Hannun kanssa hyvät saslikit muhevan punaviinin kera. Kämpillä jaoimme vielä tervetulokuoharin ennen nukkumaan menoa.

Lauantaina oli aurinkoista ja kahviaamiaisen jälkeen minäkin pääsin tutustumaan legendaariseen Kapten Körtsiin. Sen jälkeen kävimme vielä yksillä Laterna Baarissa. Kävelimme rantapromenadia pitkin rautatieasemalle kuuntelemaan James Daltonin konserttia.




Alkoi olla taas nälkä ja menimme mainioon kreikkalaiseen Margotiin syömään. Hannukin pääsi puhumaan kreikkaa pitkästä aikaa. Palasimme kaupan kautta kotiin iltapäiväkahville ja hetken huilille. Pakkasimme sadevarustuksen mukaan ja lähdimme linnoitukselle kuuntelemaan pääkonserttia. Tuttu porukka oli taas kasassa kun levitimme huopamme nurmikolle. Välillä piti vetää sadeviitat päälle ja kaunis sateenkaari ilmestyi synkän väriselle taivaalle. Ehdimme kuuntelemaan Espanjan omaa Erja Lyytistä, Susan Santosia, inkkaritaustaista Cary Morinia ja funkia soittavaa venäläis/eestiläistä Sergei Manukjan Blues Projectia.  

Susan Santos

Susan Santos Band

Cary Morin
F-hoone
Sunnuntaina teimme Haapsalussa hankinnat pihajuhlaa varten ja ajelimme rajoituksia noudattaen Tallinnaan. Unohdimme poiketa Haapsalun torille, jossa oli myynnissä edullisia kantarelleja ja eri värisiä tomaatteja. Taas vähän harhailtiin, tällä kerralla kiersimme Mustamäen kautta keskustaan. Tarkoituksemme oli syödä Asian Aromassa, mutta hoodeilla ei ollut parkkiautomaattia ja sakkojen pelossa ajoimme taas kaikki yksisuuntaiset tiet päästäksemme Telliskiveen ja söimme F-hoonen hyvät furgerit. Aikaa oli vielä kulutettavana, pyörähdimme Piritassa (ei kiitos minulle, rannalla on hirveä haju!) ja kävimme Tallinnan tv-tornin vessassa.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti