lauantai 19. marraskuuta 2016

Joululahjaostoksilla

Tehtävä suoritettu! Ja oli taas helppoa kuin heinänteko, kiitos tonttujen hyvien vihjeiden.

Lapset tietävät, etten halua ostaa mitään turhaa tai tarpeetonta. Lastenlapsetkin ovat oppineet, että mummulta on aivan turha toivoa elektorinisia härpäkkeitä tai hetken muodissa olevia kertakäyttöleluja. Siksi harvoista paketeista kuoriutuu jalkineet/pyjama/kirjoja/pussilakanoita tai muuta tarpeellista. Pienimmät saavat vielä legoja tai muita leluja. Rahaa en suostu antamaan joululahjaksi. Joskus, jos lahjansaajaa en muuten tavoita, voin suostua lähettämään postin mukana lahjakortin.

Joululahjojen ostamisen aloitin jo syksyllä Anttilan loppuunmyynnistä. Tänään suoriuduin lopuistakin kun Hobby Hallissa oli lastenlauantai ja Cittarissa muuten vain hyvät tarjoukset. Veti kyllä hiljaiseksi, kun ostin 38-numeroiset kumisaappaat ja hokkarit (missä välissä mummun mussukoista on kasvanut näin isoja). Kunhan saan tehtyä joulusiivouksen vintissä, voin taas perustaa sinne pukinpajan ja levittää lattialle paperit, narut ja paketoitavat lahjat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti