lauantai 29. huhtikuuta 2017

Nájera - Cirueña 15,5 km


Minäkin pääsin kuvaan!
Ensimmäinen yö, kun tuntui kylmältä ilman peittoa. Kuhina alkoi taas kuudelta, minäkin nousin ja toivoin saavani aamiaista Nájerasta, ennen kuin poistun kaupungista. Turha toivo; ei baarin baaria ollut auki niin aikaisin aamusta. Saavuin Azofraan yhdeksän jälkeen ja pysähdyin sinne aamiaiselle.


Azofran baarin huoneentaulu (camino-reittejä)
Alkoi nousu kohti Cirueñaa (745 mpy). Aurinko paistoi, mutta vielä ei ollut liian kuuma. Matkalla Cirueñaan ohitin vanhemman miehen, joka painavan rinkkansa alla tanssi ja lauloi nappikuulokkeista tulevan musiikin tahdissa.


Joku viisas oli perustanut mäen päälle myyntipisteen, josta voi vapaaehtoisella maksulla ostaa juotavaa, hedelmiä ja matkamuistoja. Ostin omenan ja limua, huilailin hetken ja kävelin hiljaiseen keskustaan (puolet taloista/asunnoista oli myynnissä) ja yritin etsiä majapaikkaa. Käveltyäni keskustan läpi olin jo menettää toivoni, kun vihdoin löysin kyltit kahteenkin albergueen. Luotin taas vaistooni, käännyin sivukujalle ja soitin Albergue Virgen de Guadalupen ovikelloa.


Albergue Virgen de Guadalupe
Oven avasi ärripurrimies, joka selitti alberguen avautuvan vasta tunnin kuluttua. Pyysin lupaa jättää rinkkani sisälle ja mies hoputti minut poistumaan, vedoten päiväuniinsa. Lähdin kulmabaariin terassioluelle. Sinne kävellessäni huomasin bussipysäkin, josta olisi saanut kyydin Santo Domingo de la Calzadaan. Vähän harmitti, mutta ehkä tämäkin on ensin koettava.


Uskaltauduin albergueen puoli tuntia myöhässä, kun pari miestä oli jo ehtinyt majoittua ennen minua. Sain petini tilavasta 4hh dormista, jonka ikkkunasta oli kaunis näköala ympäröivään maisemaan. Toivoin saavani naisseuraa, mutta eikös siihen heti pölähtänyt kaksi karvaista italialaismiestä. Kävin suihkussa ja huuhtaisin pyykit, jotka sai ripustaa puutarhaan kuivumaan. Asetuin alakerran mukavaan olohuone/ruokailutilaan, jonka seiniä peittivät isäntämme Petruksen maalaamat taulut. Tason alla torkkuivat hänen kaksi koiraansa. Pyysin lasin viiniä ja Petrus toi minulle mukillisen yhdellä eurolla. Asettauduin mukavasti sohvalle, nostin jalat tyynylle ja peitin ne Ikean huovalla. Kivitalo tuntui varsin kolealta, onneksi sängyissä on peitot. Petrus torkkui toisella sohvalla ja puhisi itsekseen, kun ovikello soi ja lisää väkeä lappasi sisään. Kaikki tulijat saivat samat tiukat ohjeet (kengät ja sauvat tuonne!), kuinka käyttäytyä hänen kodissaan. 


Mukava olla taas yhteisöllisessä majapaikassa, jossa lähes kaikki kokoontuivat yhteiselle illalliselle, jonka Petrus meille valmisti. Caminolla näkee myös suloisia jäähyväisiä, kun caminon aikana tutustuneiden parien tiet eroavat. Rakkautta on ilmassa, kuten Magdalenan poikaystävä oli varoittanut! 

Alberguen valintani osui todellakin nappiin! Illallisen kansainvälinen joukko tutustui toisiinsa ja nautti maittavaa chorizo-linssi-kasvispataa keskustellen samalla vilkkaasti. Magdalena ja kaksi saksalaistyttöä olivat minulle jo ennestään tuttuja, nyt tapasin myös tanskalaisen Melanien, havaijilaisen Lisan, vanhemman italialaispariskunnan, amerikkalaisen Kalin ja ihanat Camillan ja Jameksen Uudesta-Seelannista, heihin kaikkiin tulin vielä jatkossa törmäämään.



perjantai 28. huhtikuuta 2017

Logroño - Nájera 29 km

Tänään minun piti pitää jaloille ystävällisempi päivä, nukkua myöhempään ja kävellä vähemmän. Vielä mitä! Porukat heräilivät jo viiden aikaan ja kuudelta dormissa paloivat jo kattovalot. Kävin keskustassa aamiaisella, sillä matkan varrella ei paljon palveluja tulisi olemaan. Lähdin liikkeelle puoli kahdeksan aikoihin.

Parque Granjera, Logroño
Ensin pari kilometriä kaupunkikävelyä, sitten saman verran kaupunkilaisten suosimia lenkkipolkuja. Ison Parque Granjeran polku vei ohi Pantano de La Grajera -järven. Yritin muistaa juoda tarpeeksi vettä ja täyttää vesipullon aina, kun vesipiste sattui reitin varrelle. 

Tämän päivän reitti oli melko tasainen ja yllättäen saavuin Navarreteen jo 9.30. Hain kirkosta leiman passiini ja istuin muiden vaeltajien täyttämälle terassille. Riisuin takkini ja jatkoin matkaa.

Navarrete
Pidin pari juomataukoa, alkoi mäkinen osuus ja Ventosan kohdalla (Anto San Antón 670 mpy) riisuin pitkät housutkin. Viimeiset evääni söin pari kilometriä ennen Nájeraa. Upeat lumihuippuiset vuoret tulivat näkyviin.


Kaupunkiin saapuminen ei saanut aikaan mitään hurraahuutoja, sillä ohitin jonkun teollisuusalueen. Kävelin kohti keskustaa, tarkoitukseni oli majoittua vaihteeksi johonkin yksityiseen albergueen (pientä luxusta), mutta suuntaa kysyessäni minut ohjattiin suoraan kunnalliseen albergueen, jonka pihalla oli jo muitakin jonottamassa yösijaa.

Kaupungissa oli joku fiesta meneillään ja kaikki kaupat kiinni. Sain petini isosta dormista (vapaaehtoinen maksu), kävin suihkussa ja pyykillä. Hoidin jalkani, kuten kaikki seuralaisenikin ja lähdin oluelle terassille, jossa wifi toimi. Aurinko paistoi kuumasti. Tein alustavan reittisuunnitelman huomiseksi. Yritän oikeasti kävellä vähemmän, sillä olen jo päivän edellä laatimaani aikataulua, kun en ole pitänyt lepopäiviä. Tapasin uudelleen puolalais-saksalaisen nuorenparin, joka oli tavannut toisensa viime vuonna caminolla ja kävelevät sen nyt uudelleen yhdessä.

Pitkän patikkapäivän päätteeksi olin luvannut itselleni pizzaa, mutta kun ainoa löytämäni pizzeria oli lähes tyhjä ja kalustettu muovituolein, vaihdoin suunnitelmaa ja menin tapaksille perinteiseen ukkokuppilaan, jossa häiritsin omistajaa kesken pelikorttipeliä kavereiden kesken.

Pelatessaan miehet löivät nyrkkiä pöytään enkä uskaltanut keskeyttää peliä pyynnöilläni, ennen kuin isäntä oli muutenkin tiskin takana.

Tänään täyttyi ensimmäinen 100 km. Huomisen jälkeen on viikko vaeltamista takana. Ilokseni olen saanut kävellä ilman seuraa, välillä pitkiäkin matkoja. Euforia on vielä saavuttamatta, johtuen rinkan liiasta painosta. Muuten olen jo löytämässä kävelyyn rentoutta, kun vain unohdan jalkojen pienet vaivat. Tänään (n. 30 km) alkoi loppumatkasta tuntua reisissä ja hartioissa, vaikka säästyinkin ylämäiltä. Rinkan painosta johtuen 30 km/päivä onkin maximi, mihin minä taivun. Onneksi tein päätöksen unohtaa lepopäivät ja voin lyhentää päivämatkoja.

Fiesta jatkui keskustassa, kun palasin albergueen, jossa toiset söivät keittiössä valmistamaansa illallista ja toiset olivat jo asettuneet punkkiinsa.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Torres del Rio - Logroño 20 km

Yllättävän myöhään dormiseurani heräili, minäkin nousin vasta seitsemältä ja lähdin liikkeelle 7.30. Yhden espanjalaismiehen kengät olivat (vahingossa?) vaihtuneet, ja siitähän mekkala nousi. Alakerran baari oli auki, mutta en vielä halunnut kahvia. Ensimmäiset 3-4 kilometriä olivat nousua (570 mpy), yhdessä ylämäessä ohitin tanskalaisdaamin, joka ei "huomenta" jaksanut sanoa. Viimeisen jyrkän nousun jälkeen ennen Vianaa riisuin takkini, mikä ei ollut kovin viisasta, sillä aamutuuli puhalsi vielä koleasti. 

 

Vianassa söin aamiaiseksi hyvän tonnikala-täysjyväsämpylän ja hain Santa Maria -kirkosta leiman vaelluspassiini.

Yhden metsikön läpi kävellessäni ihmettelin, miten ihmiset voivat roskastaa näin paljon (muuten siistiä vaellusreittiä). Metsäaukiolla minulle selvisi, että ne olivatkin kuvia, kortteja ja rukouksia, joita oli ripustettu puihin ja asetettu kivien alle, mutta tuuli riepotteli niitä pitkin mäkeä. 

Logroñon katedraalin kirkontorni näkyi jo kauas. Mikä onnentunne, kun saavuin tuttuun kaupunkiin jo kolmannen kerran! Olin katedraalin aukiolla puoliltapäivin, rinkka alkoikin tuntua jo painavalta. Jouduin muiden mukana odottamaan Albergue Logroñon avautumista klo 13.00. Se toimii vapaaehtoisvoimin, pedin ja kertakäyttöiset liinavaatteet saa seitsemällä eurolla.

Ehdin ensimmäisenä suihkuun, jätin pyykit pihalle aurinkoon ja lähdin etsimään sopivaa terassia tervetulo-oluelle. Moderno el viejo café sijaitsee pienellä, talojen suojaamalla aukiolla, istuin siinä hetken, ennen kuin siirryin sisälle ensimmäisille tapaksille.
"Moderno" el viejo café
umm by Alex Garcia
Umm food and drink (no sólo tapas) -baarissa otin vain yhden, herkullisen tapaksen, sillä tonnikalan lisukkeena oli riisiä ja sitruunalla terästettyä kastiketta, nam!

Ilmeisesti koko Eurooppa on tällä hetkellä jossain kyllmässä rintamassa. Eilen saksalaisnaiset näyttivät lumisia kuvia Etelä-Saksasta ja tänään TV-uutiset näyttivät lumisateita jostain päin Espanjaa. Minullekin tulee jatkuvasti kotijoukoilta kuvia lumisista pihoista ja lumen peittämistä autoista. Toivottavasti kylmä rintama ei osu minun caminoni kohdalle! Logroñossa ei sentään sada lunta, vaan jonkun puun valkoisia kukintoja.

Lasi viiniä ja kinkkubocadillo yht. 1€
Seepiapintxo, taivaallisen hyvää!
San Juan Bar
Logroñon ihanien tapasten lisäksi kaupungista löytyy yllättäen myös kunnollinen olutbaari, Oseon Mercado. Iltaoluen jälkeen palasin kämpille valmistautumaan seuraavan päivän pitkää vaellusta varten.


Oseon Mercado

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Villamayor de Monjardin - Torres del Rio 20 km


En laittanut lainkaan herätystä, arvasin herääväni muutenkin aikaisen nukkumaanmenon ja muiden pakkaamisen äänien takia. Liikkeelle lähdin heti seitsemän kirkonkellojen jälkeen. Ilma oli korkealla viileä, taivas tummien pilvien peittämä. Käki kukkui ja etanat ennustivat poutaa. Tämän päivän mäet olivat loivia ja reitti lähes tylsä. Tällä välillä näin harvinaisen vähän muita vaeltajia.

Los Arcos
Vähän ennen Los Arcosia baskimies tavoitti minut ja kysyi, olinko lähtenyt jo kuudelta. Söin aamiaisen yhden baarin terassilla ja otin kuvan karttakirjan sivusta, niin sitä ei tarvitse kaivaa rinkasta.


Metsien läheisyydessä kuulee lintujen viserrystä ja käen kukuntaa. Tasaista polkua värittävät pelloilla rypsi, ruiskukat ja tulipunaiset unikot. Kaupungeissa kulkijaa ilahduttavat ruusut ja kukkivat jasmiinipensaat, sireenit ovat jo lopettamassa kukintaansa.
 
Sansol
Sansol näytti kaukaa katsoen kauniilta, mutta olin päättänyt jatkaa Torres del Rioon, joka on samanlainen pieni kivikylä. Saavuin sinne 11.30 ja valitsin petini Casa Marielasta (10€). Samalla varasin 12 euron illallisen. Dormiseuraksi sain vanhemman tanskalaisdaamin.
Torres del Rio
Rustiikkinen kylä oli nopeasti katsottu. Jäin lounaalle Restaurante San Andréaan. Vähän turhan iso mustekala-annos yhdelle. Telkkarista tuli matkailuohjelmaa mm. Pamplonasta.

Lounaalla käydessäni dormi oli täyttynyt, mm. neljällä erittäin äänekkäällä espanjalaismiehellä. Päiväunista oli turha haaveillakaan. Lähdin uudelleen kävelemään, tuulinen sää oli hyytävän kylmä ja kirkkokin kiinni. Pilvet rakoilivat, ehkä huomenna on aurinkoinen päivä. 

Illallinen tarjoiltiin läheisessä ravintolassa, johon kaikkien (kolmen?) majapaikkojen asukkaat kokoontuivat. Selkäni takana puhuttiin Helsingistä ja tapasin caminoni ensimmäisen suomalaisen. Pöytäseurueeni italialaispoika taisi jättää laskunsa maksamatta, sillä hän häipyi juuri ennen kuin kuitit tai rahat kerättiin.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Lorca - Villamayor de Monjardin 18 km

Tytöillä soi herätys kuudelta, minäkin lähdin seitsemän jälkeen caminolle. Jalat toimivat ainakin vielä hyvin, vaikka ovatkin liikkeelle lähtiessä jäykät. Aamu oli pilvinen ja tummat pilvet jäivät taakseni. Ilma oli kostea ja raikas, ilmeisesti yöllä oli satanut vähän. Muutama muukin varhainen vaeltaja oli liikkeellä, pidin heihin välimatkaa, sillä en ole aamulla puheliainta sorttia. Voin rupatella taukopaikoilla tai majataloissa.

Ennen Estellaa alkoi sataa. En nähnyt vaivaa kaivaa sadeviittaa esille, peitin vain rinkan sadesuojalla. Söin aamiaisen Estellassa, sen aikana taivas kirkastui ja aurinko kuivatti kadut. Huoltiksen kahvilassa tutustuin hauskaan tanskalaisseurueeseen, jotka viikon lomallaan tekevät vain lyhyen caminon. Iso, karvainen Rasmus kulkee paksussa, punaisesta villakankaasta tehdyssä viitassa, kuin entiset pyhiinvaeltajat. 

Fuente de Vino, Irache
Heti Estellan jälkeen, Monastario Irachen vieressä on Fuente de Vino, viinitehtaan seinästä voi valuttaa mukiinsa viiniä ja/tai vettä. Jos tällainen tarjoilu olisi 10 km:n välein, minunkin päivämatkani nousisivat helposti 20-30 kilometriin.

Azquetan jälkeen alkoi nousu kohti Villamayor de Monjardinia (690 mpy), jonne saavuin puolenpäivän aikaan. Albergue Hogar alkoi ottaa vaeltajia vastaan vasta kahdelta. Se tulikin nopeasti täyteen, samoin kylän toinen albergue. Myöhässä tulijat saivat jatkaa seuraaviin kyliin joko kävellen tai kyydillä, jos onnistuivat sellaisen hankkimaan.

Villamayor de Monjardin
Kylä hiljeni siestan ajaksi, eikä siellä muutenkaan ole mitään tarjontaa. Wifi toimii vain lähibaarissa ja sen avauduttua varasin pöydän itselleni viestittelyä ja blogin päivittämistä varten.

Albergue Hogar
Ensimmäiset vaelluspäivät eivät vielä vieneet minua mihinkään euforiaan tai meditointi-mielialaan. Piti keskittyä jalkojen asentoon, sovitella rinkkaa ja varoa askeleitaan. Joka päivä kiristin rinkan hihnat äärimmilleen, ettei se heilu ja rasita hartioita (ei kannata syödä mitään raskasta aamiaista, kun lantiovyö painaa vatsaa). Tasaisemmalla maalla voin jo puhua itsekseni, nauttia maisemista, miettiä blogitekstiä ja kääntää ajatuksiani englanniksi. Yritin myös muistella jotain sopivaa korvamatoa vauhdittamaan vaellustani, mutta joka kerta jouduin sanomaan itselleni: "Ei mitään yksi pieni elefantti -biisiä!"

Illallispaikan vaihtoehtoja oli vain yksi ja kuten arvelinkin, baari tuli täyteen ruokailijoista ja menin sinne jo tuntia aiemmin. Sain paikan mukavien tanskalaisten pöydästä, heihin törmäsin jo Estellassa. Viimeisen paikan pöydästä täytti baskimies, joka kertoi asuvansa San Sebastianissa, vain 10 metrin päässä Concha-rannasta. Me muut kauhistelimme hänen päivämatkojaan; 40-50 km! Kaikki eivät mahtuneet baariin kerralla, joten he joutuivat odottamaan toista kattausta. Yhdeksän jälkeen meidän dormissamme oli jo pimeää ja hiljaista. Tänään tutustuin kahteen ruotsalaisnaiseen, jotka vaeltavat niin pitkälle kuin ehtivät, ennen kuin toisen aviomies joutuu johonkin operaatioon.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Uterga - Lorca 20 km

Tarvitaan yksi mies (tai nainen) dormiin kuorsaamaan, niin kaikki muut pysyvät hereillä. Sen lisäksi lihavan jenkkinaisen sängynpohja valitti äänekkäästi joka kerta, kun hän vaihtoi asentoa. Olin hereillä jo ennen puhelinherätystä, kun porukat alkoivat pakata tavaroitaan.
Lähdin liikkeelle auringonnousun aikaan. Ohitin viljapeltoja, herneviljelmiä ja viinitarhoja. Aamiaisen söin Puente la Reinassa. Matkalla vähensin vaatteita ja yritin säätää rinkkaani suoraksi. Eilen huomasin vasta puolimatkassa, että kannoin sitä aivan vinossa ja hihna painoi toista hartiaani.


Puente la Reina
Puente la Reinan jälkeen alkoi karttakirjan lupaama jyrkkä hiekkatie Cirauquihin (500 mpy). Tarkoitukseni oli majoittua Cirauquihin, joka kaukaa katsoen näytti juuri siltä mistä pidän; harmaan kivikylän ja pueblos blancosin sekoitukselta. En kuitenkaan löytänyt kylästä yhtään baaria tai ravintolaa ja alberguekin olisi auennut vasta kahdelta. Jatkoin San Miguelin siivittämänä kohti Lorcaa, vaikka puolenpäivän jälkeen patikointi onkin silkkaa itsemurhaa.

Cirauqui

Mañeru
Kohti Lorcaa
Ilmeisesti kyliin päästäkseen pitää aina punnertaa viimeinen voimat vievä ylämäki. Majoituin Albergue de Lorcaan (8€) ja tilasin samalla itselleni 11 euron illallisen. Albergueta pitää erittäin mukava espanjalais-aasialainen pariskunta. Mies tarjosi heti lasillisen vettä ja rouva vastapuristettua tuoremehua, sen jälkeen pieni aasialaisrouva kantoi raskaan rinkkani yläkertaan ja kehotti minua lepäämään. Dormiseuraa sain viehättävästä Magdalenasta ja kahdesta muusta saksalaistytöstä, heihin tulin törmäämään vielä monesti. Meillä oli oma parveke käytössä, siinä sai nopeasti kuivatettua pyyhkeen ja pikkupyykin.
Albergue de Lorca
Kävin suihkussa (tarvitaan yksi mies naapuridormista sotkemaan koko kylppäri) ja menin ulos oluelle. Kävin vähän kävelemässä ja kuvaamassa tätä pientä kylää. Jäin ulos kirjoittelemaan, vastapäisestä bodegasta kuului klassista musiikkia. Mikäs siinä oli istuessa, kun alberguen baarin viinilasillinenkin maksoi vain euron. Yksi italialaismies näytti, kuinka hän oli tänään polttanut koko vasemman puolen kasvoista, niskasta ja kaulasta. Hienot rusketusrajat paksusta kultaketjusta! Hän sanoi kävelevänsä huomenna takaperin, että oikeakin puoli ruskettuu.

Yritin suunnnitella seuraavien päivien matkoja, mutta se on vähän vaikeaa, kaikki riippuu maastosta ja helteestä/sateesta. Onneksi minulla on aikaa ja mahdollisuus muuttaa aikataulujani. Jo toisena vaelluspäivänä tapaa tuttuja; eilinen illallisseurani (kolme saksalaisnaista) ja pulskat amerikkalaiset saapuivat. Bodegasta kuuluvasta metelistä voisi päätellä, että osa porukasta on tullut tänne vain juhlimaan, mutta joka ilta laskeutuu hiljaisuus viimeistään kymmeneltä, muuten ei jaksa.

Illallisseuraksi alberguen ravintolaan sain vain miehiä, saksalaistytöt kulkevat opiskelijabudjetilla ja hakevat kaupasta omat eväänsä ja osa asukkaista oli mennyt vastapäiseen bodegaan illalliselle. Nuori saksalaismies kertoi kävelleensä tänään 40 km ja yrittävänsä huomennakin ylittää omat fyysiset rajansa.