maanantai 7. elokuuta 2017

Kohti Kroatiaa, yhdeksännen kerran

Minun piti lähteä elokuussa Saariselälle patikoimaan, mutta sain toukokuussa viestin, että reissu peruuntuu vähäisen osanottajamäärän takia. Norwegian pisti taas sopivasti lennot tarjoukseen ja varasin meille lennot Kroatian Pulaan. Tarkoitus on koluta Istrian niemimaata, samalla tulee testattua kuumuuden sietokykymme. Yleensähän me matkustamme etelään vain keväisin tai syksyisin.

Olen tehnyt 10 reissua Balkanille, niistä yhdeksällä olen käynyt myös Kroatiassa. Kertoo ehkä jotain siitä, että pidän maasta. Toinen hyvä syy siellä käymiseen on Dubrovnikissa asuva Zeljka, mutta sinne suuntaan emme nyt lähde. Pienessä pulassa olen ollut monesti, mutta Kroatian Pulassa vain kerran. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti